Lukijalta: Hirvijahdit peruttu ja kotieläintiloja lopetettu petojen takia Itä-Suomessa
"Nyt olisi heti marjasato metsissä korjattavissa, mutta monet eivät kerta kaikkiaan uskalla karhujen takia lähteä marjastamaan."
Petoeläinten määrän kasvu on alkanut toden teolla harventaa rajaseutujen hirvikantaa, Veikko Hakkarainen Lieksasta kirjoittaa. Kuva: Markku VuorikariVeikko Hakkarainen Lieksasta kertoo, että syksyn hirvijahtiin ei tulla myöntämään pyyntilupia lainkaan Nurmeksen, Lieksan eikä Ilomantsin alueille. Syy on hänen mukaansa selvä. Se on liian suureksi paisunut petokanta, joka on verottanut hirvikannan niin pieniksi, ettei se enää olisi kestänyt metsästystä. Hirvien vasatuotto ei riitä edes petojen ravinnon hankintaan.
Hän ihmettelee, miksi Suomessa ollaan valmiita uhraamaan hirvi- ja peurakannat pedoille.
"Hirvenmetsästys on ollut vuosikymmeniä jokaisen kylän sosiaalinen tapahtuma syksyisin. Nyt se on sitten pitänyt lopettaa vain siitä syystä, kun petokantoja ei ole pidetty kurissa."
Petopaine lisääntyy Hakkaraisen mukaan kotieläinten suuntaan. Moni karjankasvattaja on jo niin suivaantunut, että lopettaa ammattinsa, kun olosuhteet ovat vaikeutuneet ja elinkeinon harjoittaminen vaarantunut.
"Petojen takia on tehtävä ylimääräistä työtä. Päivälläkin karja on pyrittävä saamaan sisäsuojiin, että petojen aiheuttamat vahingot vältettäisiin. Laitumet on aidattava petojen hyökkäykset kestävillä aidoilla, joiden perustaminen aiheuttaa ylimääräisiä kuluja."
Hän muistuttaa, että karhujen ja susien läsnäolo aiheuttaa monissa ihmisissä pelkoa.
"Nyt olisi heti marjasato metsissä korjattavissa, mutta monet eivät kerta kaikkiaan uskalla karhujen takia lähteä marjastamaan."
Hänen mukaansa rajaseutujen peto-ongelmaan on vain yksi ratkaisu.
"Paikalliset asukkaat haluaisivat päästä syksyllä 2017 hirvijahtiin. Se tulee onnistumaan vain, jos petopolitiikkaa muutetaan siten, että petojen määrää rajoitetaan nykyistä tuntuvasti enemmän."
Lue koko mielipidekirjoitus verkossa
19.7.2016 15:12 Otsikkoa ja ingressiä muokattu.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
