Libyan tulvat vaatineet yli 2 300 ihmishenkeä, luku voi vielä nousta merkittävästi: ”Tuhot laajentuvat minuutti minuutilta”
Daniel-myrskyn aiheuttamien tulvien uhrimäärästä on ollut vaikea saada vahvistettua tietoa, sillä monet pahimmista tulva-alueista ovat saarroksissa.
Libyan Punaisen Puolikuun 11. syyskuuta julkaisemassa kuvassa sen tiimin jäsenet työskentelevät tulvan peittämien teiden avaamiseksi määrittelemättömässä paikassa itäisessä Libyassa. LEHTIKUVA/HO/Libyan Punainen Puolikuu.Libyan itäosan tulvat ovat vaatineet jo yli 2 300 ihmishenkeä pelkästään Dernan rannikkokaupungissa, kertoivat kansainvälisesti tunnustetun Tripolin hallituksen pelastusviranomaiset tiistaina.
Kateissa on yli 5 000 ihmistä, ja noin 7 000 ihmistä on loukkaantunut tulvissa, sanoi pelastustoimen edustaja Osama Ali.
Kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun edustaja Tamer Ramadan kertoi aiemmin järjestön arvioivan, että kadonneita voi olla jopa 10 000.
Lisäksi tulvan jälkeisissä pelastustöissä on kuollut kolme Libyan Punaisen Puolikuun vapaaehtoista avustustyöntekijää, kertoo Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun johtaja Jagan Chapagain viestipalvelu X:ssä.
Ramadan totesi viestipalvelu X:ssä eli entisessä Twitterissä, että Libya tarvitsee enemmän apua kuin järjestö pystyy tällä hetkellä antamaan.
”Kaikkien kansainvälisten toimijoiden tukea Libyalle tarvitaan nyt vahvasti”, hän sanoi.
Daniel-myrskyn aiheuttamien tulvien uhrimäärästä on ollut vaikea saada vahvistettua tietoa, sillä monet pahimmista tulva-alueista ovat saarroksissa.
Tulvat ovat koetelleet pahasti erityisesti Dernan rannikkokaupunkia, joka on al-Jazeeran mukaan täysin eristyksissä myrskyn vuoksi. Kaupungin internet- ja puhelinyhteydet ovat poikki.
Tuhoja on pahentanut se, että kahden kaupungin lähellä sijaitsevan padon on kerrottu romahtaneen.
Al-Jazeeran toimittaja Malik Traina kertoi joidenkin asiantuntijoiden arvioineen, että jopa yli 30 miljoonaa kuutiometriä vettä olisi päätynyt Dernan kaupunkiin ja kokonaisia naapurustoja tuhoutunut.
”Kaupungissa ei ole nettiyhteyksiä, ei sähköä – – Dernan kaupungin tuhot laajentuvat minuutti minuutilta”, sanoi kansalaisjärjestö NCUSLR:n (National Council on US-Libya Relations) johtaja Hani Shennib al-Jazeeralle.
Libyan itäisen hallinnon terveysministeri Othman Abduljaleel arvioi Time-lehden mukaan, että kuolleiden määrä olisi nyt 3 000. Hän sanoi pelkäävänsä, että lopullinen uhriluku nousee jopa 10 000:een..
Itäinen hallinto kilpailee Libyan läntisen ja kansainvälisesti tunnustetun siirtymäkauden, eli Tripolin hallinnon kanssa. Pääministeri Abdulhamid Dbeibahin johtama läntinen hallinto on julistanut maahan kolmen päivän suruajan ja korostanut libyalaisten yhtenäisyyttä katastrofissa.
Tulvat ovat vaatineet uhreja myös muissa Libyan kaupungeissa. Esimerkiksi maan itäosassa sijaitsevassa Beidan kaupungissa on raportoitu ainakin 12 ihmisen kuolleen, kertoo al-Jazeera.
Ainakin Turkki aikoo lähettää pelastushenkilöstöä ja humanitaarista apua Libyaan, kertoi maan presidentti Recep Tayyip Erdogan viestipalvelu X:ssä.
Erdoganin mukaan Turkki lähettää henkilöstön lisäksi muun muassa pelastusajoneuvoja, sadevarusteita, telttoja sekä ruoka- ja hygieniatarvikkeita.
Muun muassa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel esitti osanottonsa tulvan uhreille, kuten myös Ranskan presidentti Emmanuel Macron.
Michelin mukaan EU on valmiina auttamaan tulvista kärsineitä.
Myös Ranska ja Italia ovat kertoneet valmistelevansa humanitaarisen avun lähettämistä maahan.
Daniel-myrsky on koetellut viime päivinä koko Välimeren aluetta. Se on surmannut ainakin 27 ihmistä viime päivinä Bulgariassa, Kreikassa ja Turkissa.
Tuhoisat sääilmiöt Välimerellä tulevat entisestään lisääntymään ilmastonmuutoksen myötä. Esimerkiksi EU-komission arvion mukaan ilmastonmuutos on jo nyt vaikuttanut merkittävästi Välimeren alueeseen viime vuosikymmeninä: sademäärät ovat vähentyneet ja lämpötila on noussut. Vaikutusten odotetaan pahenevan ilmastonmuutoksen edetessä.
---
Lähteenä myös uutistoimisto AFP.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




