EU-komissio kieltämässä korvaukset hirvituhoista
Jos Suomi ei onnistu neuvottelemaan komission luonnokseen muutosta, hirvipolitiikka menee sekaisin.Tämän vuoden hirvituhoja ei enää korvata metsänomistajille entiseen tapaan, mikäli EU-komissio kieltää kokonaan valtion maksamat hirvituhokorvaukset.
Komission mielestä Suomella ei ole oikeutta korvata hirvieläinten aiheuttamia vahinkoja maa- ja metsätaloudelle.
Vastaavaa korvausjärjestelmää ei ole muualla EU:ssa käytössä. Suomi haluaisi jatkaa nykykäytäntöä.
EU-komission luonnos valtiontuen suuntaviivoiksi tuli Suomen tietoon viime marraskuussa. Aiemmin komissio ei ole puuttunut tuhokorvauksiin.
Luonnostekstiä on yritetty korjata lausunnoilla jo ainakin kolme kertaa, tuloksetta. Maa- ja metsätalousministeriö vastaa asian valmistelusta.
Viimeinen vääntö EU:n ja Suomen välillä asiassa käydään maaliskuun alussa kahdenkeskisissä neuvotteluissa.
Metsänomistajille hirvituhoja on korvattu riistavahinkolain mukaisesti, viime vuonna noin 1,2 miljoonalla eurolla.
Korvausrahat kerättiin pyyntilupamaksuina hirvenmetsästäjiltä. Maksuja tilitettiin yli kolme miljoonaa euroa.
Suomen viranomaiset ovat tyrmistyneitä EU:n kannasta. Suomen riistakeskuksen johtaja Reijo Orava luonnehtii EU:n ajamaa mallia ”kauhistuttavaksi”.
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtajan Mikko Tiirolan mielestä asia on ”hankalassa vaiheessa”.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

