Komissiolta suositukset Suomelle: Enemmän investointeja ja terveydenhuollon uudistus tarpeen
Sitkeästi jatkuva rakenteellinen työttömyys piinaa edelleen Suomea.
Suomen talouskasvu auttaa tasapainottamaan julkista taloutta ja alentamaan velka-astetta. Kuva: Kari SalonenSuomen työllisyysaste on edelleen alhaisempi kuin verrokkimaina toimivissa muissa Pohjoismaissa, Euroopan komissio raportoi talouspoliittisissa suosituksissaan.
Suomen väestön ikääntyminen kuormittaakin tulevaa talouskehitystä, ja väestön ikääntyminen ja pitkäaikaishoidon kustannukset aiheuttavat suositusten mukaan jonkinasteisen riskin. Komission mielestä terveydenhuollon uudistus pitäisi ratkaista mahdollisimman pian.
Suomen suhteellisen heikko kasvupotentiaali osoittaa, että maassa tarvittaisiin lisää investointeja tutkimukseen, innovointiin ja osaamiseen. Energiaintensiivisten tuotannonalojen ja liikennesektorin hiilidioksidipäästöjen vähentäminen tulee edellyttämään enemmän yksityisen ja julkisen sektorin investointeja.
Liikenne- ja liikkumisjärjestelmän pullonkaulojen avaaminen voisi helpottaa työssäkäyntiä ja työmatkaliikennettä sekä palvella vientialojen kuljetustarpeita, komissio uskoo.
Kotitalouksien velkaantuneisuusaste on varsin korkea ja suurin osa luotoista on vaihtuvakorkoisia. Kattavan luottotietorekisterin perustaminen antaisi pankeille paremman kuvan kotitalouksien kokonaisvelkaantuneisuudesta ja auttaisi näin pienentämään luottoriskiä.
Komission mielestä Suomella on myös selvästi haasteita saada erityisen vaikeasti työllistyviä työmarkkinoille.
Euroopan komissio on julkaissut keskiviikkona talouspolitiikan EU-ohjausjaksoon kuuluvan niin sanotun kevätpaketin. Paketin osana komissio on julkaissut myös esityksensä EU-maille annettaviksi talouspoliittisiksi suosituksiksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
