Valtiovarainministeriö muutti ennusteitaan aiempaa synkemmiksi
Valtiovarainministeriön uusimman ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa vuonna 2014 vain 0,2 prosenttia. Talous ei lähde kasvuun kolmevuotisen ennustejakson kahdella seuraavallakaan vuodella. Vuonna 2015 bruttokansantuote kasvaa maltilliset 1,4 prosenttia ja vuonna 2016 kasvua on 1,6 prosenttia.
Valtiovarainministeriön ennuste on toiveikkaampi kuin suomalaisten pankkien. Esimerkiksi Nordea, Lähi–Tapiola, Aktia ja Danske Bank ovat ennustaneet Suomen talouden supistuvan kolmatta peräkkäistä vuotta.
Ministeriön suhdannekatsauksessa todetaan, ettei Suomen julkinen talous ole kestävällä pohjalla. Julkinen velka on kasvanut yhtä suureksi kuin se oli 1990-luvun puolivälissä.
Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen vuodesta 2009 alkaen. Velka on kuitenkin selvästi alhaisempi kuin euromailla keskimäärin.
Tavaroiden ja palvelujen viennin uskotaan lisääntyvän lähivuosina, vaikka tänä vuonna onkin odotettavissa pientä vähenemistä. Vuonna 2015 vienti kasvaa ennusteen mukaan 4,6 prosenttia. Kehityksen aiheuttaa Suomen tärkeimpien vientimaiden vahvistunut talouskasvu ja maailmankaupan vähitellen tapahtunut vauhdittuminen.
Venäjän talouden ongelmat ja ruplan heikentyminen ovat vähentäneet Venäjän tuontia, mikä näkyy Valtiovarainministeriön mukaan Suomen ja Venäjän välisessä kaupassa.
Jo kahden vuoden ajan lisääntynyt työttömyys jatkaa kasvuaan kuluvana vuonna. Tänä vuonna työttömiä uskotaan olevan 8,5 prosenttia suomalaisista, ja ensi vuonna 8,4. Valtiovarainministeriö arvioi työllisyyskehityksen olevan lähivuosina yhä laimeaa työmarkkinoiden rakenneongelmien vuoksi. Avoimien työpaikkojen kesto on pidentynyt ja pitkäaikaistyöttömyys kasvanut.
Kotitalouksien jyrkkä velkaantuminen on ennusteen mukaan taittumassa, mutta niiden tulot ja yksityinen kulutus eivät kuitenkaan kasva merkittävästi.
Valtiovarainministeriö julkisti tuoreimman suhdannekatsauksensa viime viikon keskiviikkona. Ministeriö on hieman laskenut ennustettaan huhtikuisesta katsauksestaan, jossa se arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 0,5 prosenttia.
MATTI RIITAKORPI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
