Piilossa maan alla Metsän poluilta

Muutamat sienet käyttävät eläimiä itiöittensä kantajina samaan tapaan kuin marjakasvit tilhiä ja rastaita siementensä levittäjinä. Jotta eläimet hoitaisivat työnsä, niille täytyy maksaa palkka.

Sienten lakit, kaikille tutut rouskut, kantarellit ja tatit, antavat vain kalpean aavistuksen metsän sienten monimuotoisuudesta ja merkityksestä.

Itiöemät ovat näkyvissä vain lyhyen aikaa, eikä niitä edes kasva joka vuosi.

Tutut lakkisienetkin piilottelevat rihmastoina suurimman osan vuodesta. Lisäksi on suuri joukko lajeja, joiden itiöemät ovat huomaamattoman pieniä, piilossa maan sisässä tai jotka eivät tee lainkaan itiöemiä.

Sienten varsinainen elävä ja toimiva osa on rihmasto. Itiöemät ovat vain lisääntymiselimiä, joita rihmasto muodostaa ajoittain. Joka askelella jää jalan alle kilometreittäin sienten rihmastoa.

Sienet tekevät itiöemiä silloin, kun rihmasto on kerännyt riittävästi ravintoa ja olot ovat muutenkin sopivat lisääntymiseen.

Kukaan ei vielä tiedä, kuinka paljon metsämaassa on erilaisia sieniä ja mikä kunkin rooli on siellä. Hyvin tunnetaan vain ruokasienet, puiden tuhosienet ja lahottajat.

Suurikokoisistakin sienistä tunnetaan huonosti ne lajit, joiden itiöemä jää piiloon maan sisään. Tavallisten lakkisienten itiöt leviävät tuulen mukana, mutta maanalaiset sienet valjastavat eläimet levittämään itiöitään. Kun itiöemät kypsyvät, ne alkavat tuoksua voimakkaasti, ja tuoksu ohjaa eläimet paikalle.

Maan sisässä kasvavia sieniä syövät monenlaiset eläimet kuten villisika, mäyrä ja jänis, mutta myös petoeläimet kuten kettu, supikoira ja näätä.

Maan sisässä kypsyvien sienten leviämisstrategia onkin samanlainen kuin marjakasvien. Tarkoitus on, että eläin syö itiöemän ja itiöt päätyvät eläimen ulosteissa uuteen paikkaan.

Ihmisen hajuaisti on niin heikko, ettei hän voi etsiä sieniä tuoksun perusteella. Maan sisällä viihtyviä sieniä löytyykin sattumanvaraisesti kun ihminen kaivaa maata, kääntää kompostia tai puutarhamaata tai istuttaa taimia.

Kun löydöt ovat sattumanvaraisia, sienet tuntuvat kovin harvinaisilta.

Paremman käsityksen saa, jos metsässä tarkkailee eläinten kaivamia kuoppia.

Jos saaliina on ollut liero tai turilaan toukka, kuoppaan ei ole jäänyt mitään paljastavaa.

Jos eläin onkin kaivanut maasta sienen, kuopan pohjalle jää usein sienen kuoren kappaleita. Näitä kuoppia tutkailemalla olen päätynyt siihen, että ainakin maahikkaat ovat melko yleisiä ja runsaita kangasmetsissä.

Kovakuorisista maahikkaista on kertynyt myös runsaasti sattumahavaintoja, kun ihmiset kantavat löytämiään mukuloita asiantuntijoille määritettäviksi.

Maanalaisia itiöemiä muodostavia sieniä on sekä kantasienissä (muun muassa jänönmukula) että kotelosienissä (multasienet eli tryffelit, maahikkaat).

Useimmat maanalaisista sienistä ovat puiden juurisieniä. Rihmastollaan ne keräävät maaperästä vettä ja ravinteita, joita vastaan ne saavat puilta yhteyttämistuotteita. Yleisimmät maahikkaat (nysty- ja mäntymaahikas) männyn seuralaisia.

Maineikkaimpia maan sisään itiöemänsä tekevistä sienistä ovat tryffelit.

Hyvälaatuisista valkotryffeleistä maksetaan jopa tuhansia euroja kilolta, ja mustatryffelinkin poimija voi saada satoja euroja. Tuoksuvien multasienten etsintään käytetään opetettuja eläimiä, koiria tai sikoja.

Välimeren maissa tryffeleitä on viljelty jo jonkin aikaa siten, että sienen rihmastoa ympätään puiden, tavallisesti tammien, juureen. Satoa viljelmältä alkaa saada muutaman vuoden kuluttua. Vuosien mittaan satomäärä kasvaa niin, että hehtaarin vuosituotto voi olla kymmeniä tuhansia euroja.

Ennakkoluuloton tutkija, alun perin libyalainen tohtori Salem Samekh toi tryffelin viljelyn Suomeenkin. Täällä on kokeiltu kesätryffeliä, joka on hyvin samanlainen ominaisuuksiltaan kuin Välimeren seudun mustatryffeli. Etelä-Savon koeviljelmiltä on jo saatu ensimmäiset tryffelit, mutta viljelyn kannattavuudesta ei vielä voi sanoa mitään varmaa.

Viljelyn innoittamana maahan on tuotu ja koulutettu myös tryffelikoiria, jotka ovat löytäneet luonnostakin tryffeleitä. Oikeat tryffelit ovat ilmeisesti hyvin harvinaisia, mutta ehkä käsitys muuttuu, kun sienikoiraharrastus laajenee.

SEPPO VUOKKO

Avaa artikkelin PDF