Venäjällä ei kannata hötkyillä - jätevesiprojekteista kertynyt onnistumisia

Marjukka Porvarin johdolla Viipurin vuonna 1982 rakennetulle jätevesilaitokselle on asennettu kemiallinen ravinteidenpoisto. Seuraava askel on kalliimpi biologinen puhdistus. 

Siinä se nyt on. Musta peltipönttö, jonka matka Viipuriin kesti kuusi vuotta. Venäjän lipun värisillä ilmapalloilla koristeltu säiliö sisältää kemikaaleja, jotka tehostavat jäte­vesilaitoksen puhdistusprosessia. Suomenlahden nielemä ravinnekuorma vähenee taas hitusen.

Johtaja Marjukka Porvari John Nurmisen säätiöstä on saapunut Viipuriin juhlistamaan uusinta saavutusta. Porvarin vetämien Puhdas Itämeri -hankkeiden ansiosta Pietarin jätevesipäästöjä on jo saatu kuriin. Sen ansiosta Suomenlahden vuotuinen fosforikuorma on pienentynyt miltei 30 prosenttia.

Venäjän rannikkokaupunkien ohella säätiö uurastaa myös Valko-­Venäjällä, Kaliningradissa ja Baltian maissa.

Viipurin torin laidalla sijaitsevassa hotellissa vuolaat kiitokset ja pienet lahjat vaihtavat omistajaa. Lehdistötilaisuudessa Porvari kertaa hankkeen vaiheita. Paikallista virkamiehistöä edustaa useampi Alexander.

Yksi heistä, Leningradin alueen asunto-, kunta- ja liikennepalvelukomitean puheenjohtaja Aleksander Timkov, takertuu kohtaan, jossa Porvari mainitsee projektin sisältäneen myös kompastuskiviä.

”Miksi meidän kanssamme on vaikeaa tehdä yhteistyötä?” Timkov tiedustelee ystävällisesti.

Sujuvasti venäjää puhuva Porvari selventää, että vesilaitoksen johto on vaihtunut kuudessa vuodessa viidesti. Lisäksi poliittinen ja taloudellinen tilanne on vaikeutunut Venäjällä.

Sattuipa matkan varrella niinkin, että vesilaitoksen pääviemäriputki pasahti rikki ja valutti jätevedet maastoon.

”Ihmisten kanssa yhteistyö on ollut aina ihanaa”, Porvari painottaa lopuksi ja taas taputetaan.

Paluumatkalla junassa Porvarilla on aikaa hengähtää. Takana on illallinen, jossa pidettiin venäläiseen tyyliin lukuisia maljapuheita.

Kymmenen vuotta säätiön jätevesihankkeita vetänyt Porvari kertoo, että työ Venäjällä on haastavaa. Edistystä tapahtuu silti, kun vain jaksaa takoa. Ja jaksaahan sitä, kun tulokset ovat omin silmin havaittavissa. Sinilevälautat eivät enää vello entiseen malliin mökkirannassa Virolahdella.

”Ero on massiivinen. Vielä 2010 lämpimänä kesänä rannat olivat turkoosin lateksin peitossa”, Porvari kuvailee.

Suomalaisten kannattaa avustaa venäläisiä, koska rajan takana on saavutettavissa maltillisilla kustannuksilla paljon suuremmat päästö­vähennykset kuin koto-Suomessa, josta pistemäinen kuormitus on jo kitketty.

Venäjällä asioivan on hyväksyttävä, että Moskovan hallinto toimii tuskallisen hitaasti. Porvari arvelee, että hakemuksia kansainvälisten hankkeiden aloittamiseksi saapuu nykyään niin vähän, että niistä päättävä elin kokoontuu hyvin harvoin. Moskovasta tarvitaan lupa toimia verovapaasti ja tullitta.

Säätiö ei koskaan lahjoita rahaa, vaan laitteistoja. Viipurin laitteistohankintoihin on varattu liki 400 000 euroa suomalaisten tukijoiden lahjoittamana. Valtion rahaa säätiö ei käytä. Venäläiset kattavat hankkeen kustannuksista liki toisen puolen. Heidän pottinsa hupenee asennuksiin ja rakennustöihin.

Porvarin mukaan Viipurin jätevesihankkeen vastoinkäymiset ovat vertaansa vailla, vaikka kyllä Pietarin jätevesilaitoksenkin tehostaminen tyssäsi jossain vaiheessa.

Venäläiset keksivät ykskaks sittenkin ottaa käyttöön sikäläisen teknologian. Puhdistusteho ei ollut kuitenkaan riittävä, joten suomalaisten apua tarvittiin yhä. Jossain vaiheessa asioita edistämään tarvittiin myös presidentti Tarja Halosta.

Porvarin työ sisältää paljon reissaamista, koska venäläiset haluavat sopia asioista kasvokkain.

”Eikä ole pakko edes juoda litrakaupalla vodkaa.”

Vastavuoroisesti venäläisiä kumppaneja on käytetty Suomessa havainnoimassa, miten tärkeä asia puhdas Itämeri on meille.

Porvari uskoo, että kulttuurieroista huolimatta kaikissa ihmisissä piilee halu tehdä hyvää. Halu herätetään tarjoamalla hankkeet helposti tartuttavassa muodossa.

”Syyllistämällä mikään ei etene. On edettävä ratkaisu edellä”, Porvari kiteyttää.

Paljon onnistumisia on kertynytkin. Suomenlahden ravinnekuormasta on muutamassa vuodessa hävinnyt 75 prosenttia. Saavutus on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen.