Timo Ritakallio, miksi OP tuo osakesäästötilinsä markkinoille vasta nyt, lähes kaksi vuotta kilpailijoitaan perässä?
OP Ryhmä lanseeraa perjantaina 29.10. osakesäästötilin asiakkailleen tarjolle OP mobiiliin.
OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio muistuttaa, että osakesäästämistä voi harjoittaa eri tavoin. Vaihtoehtoina myös verotuksellisesti ovat osakesäästötilin rinnalla arvo-osuustili ja esimerkiksi rahastosäästäminen. Kuva: Jarkko SirkiäOsakesäästötilin avaaminen ja käyttö veroetuineen tuli mahdolliseksi osakesäästäjille vuoden 2020 alusta. Asiakas voi avata tasan yhden osakesäästötilin. OP Ryhmä tulee tileineen markkinoille vasta nyt, lähes kaksi vuotta kilpailijoitaan perässä.
Onko juna jo mennyt OP Ryhmän osalta, pääjohtaja Timo Ritakallio? Tiedättekö, missä määrin OP:n asiakkaat ovat jo avanneet osakesäästötilejä muissa pankeissa?
"Vaikka muistaisin tai tietäisinkin, viimeiseen kysymykseen en vastaisi mitään. Miksi tämä on viivästynyt? Kysymys on siitä, kun 2019 vuoden alussa vielä oli epäselvää, milloin osakesäästötili tulee ja meidän piti tehdä valintoja sijoitusjärjestelmien, it-järjestelmien, kokonaisuudistuksessa ja sen (uudistuksen) järjestyksestä. Päädyttiin etenemään toista latua, ja pääsimme myöhemmin aloittamaan", Ritakallio vastasi OP Ryhmän osavuosikatsauksen tiedostustilaisuudessa MT:n esittämään suoraan kysymykseen.
Silloisen pääministerin Juha Sipilän (kesk.) hallitus viime töikseen sääti osakesäästötiliä koskevan lain. Kun se tuli käyttöön vuoden 2020 alusta, OP Ryhmä ei ollutkaan vielä valmis.
"Kun it-projekteissa tulee joskus haasteita, tässäkin ne tulivat koetuksi vähän laajemmin. Siksi se (tilin lanseeraus) on viivästynyt."
Onko juna sitten jo mennyt, kun asiakas voi avata vain yhden osakesäästötilin? Siihen Ritakallio ei usko:
"Suomalaisista on avannut osakesäästötilin reilut 200 000. Verrattuna siihen moniko meille on avannut arvo-osuustilin tai säästää sijoitusrahastoihin, meidän asemat näyttävät säilyneen ihan hyvin sijoituspalveluissa."
Uusia arvo-osuustilejä OP:lle on avattu tänä vuonna yli 60 000 kappaletta. Tammi–syyskuussa OP:n rahastoihin tuli osavuosikatsauksen mukaan uusia osuudenomistajia noin 150 000. "Elokuussa ylittyi 500 00 aktiivisen säästösopimuksen raja suoraan rahastoihin tehtävässä säännöllisessä säästämisessä."
Ritakallio muistutti, että osakesäästötili ei ole ainut järkevä tapa harjoittaa osakesäästämistä. Arvo-osuustili sopii pitkäaikaissijoittamisena yhdelle, osakesäästötili toiselle.
Osakesäästötilin ideana on, että tilille pannaan rahaa, jolla ostetaan osakkeita. Tilille voi sijoittaa rahaa enimmillään 50 000 euroa, kerralla tai erissä. Varoilla voi tehdä osakekauppa ja mahdollisista kurssivoitoista ja osingoista tilihaltija maksaa veroa vasta, kun hän nostaa rahaa pois tililtä tai lopettaa koko tilin.
Arvo-osuustilillä verokanta pienemmillä osinkotuotoilla on alhaisempi kuin osakesäästötililtä ulos nostetuilla tuotoilla.
"Näemme, että osakesäästötili on sijoitusvaihtoehdoissa yksi muiden joukossa", Ritakallio vertaa.
Arvo-osuustilille voi ostaa osakkeita, rahastoja ja muita pörssilistattuja tuotteita. Kun aikanaan myy omistuksia, niistä syntyy voittoa tai tappiota. Tämä raportoidaan verottajalle. Voitoista ja osingoista maksetaan veroa vuosittain. Pääomatulojen myyntivoitoista perittävä vero on 30–34 prosenttia ja osingoista perittävä vero 25,5–28,9 prosenttia, riippuen pääomatulojen kokonaismäärästä.
Osakesäästötilillä voi käydä kauppaa osakkeilla verovapaasti. Veroa ei pidätetä osingoista tai myyntivoitoista niin kauan, kun raha pysyy tilin sisällä. Verotettavaa tuottoa syntyy vasta, kun tekee noston tai lakkauttaa osakesäästötilin. Osakesäästötilille voi tallettaa yhteensä enintään 50 000 euroa ja käyttää varoja osakekauppoihin.
Osakesäästötilille voi siirtää vain rahaa. Omistusten arvon kasvulle tai tilille maksettaville osingoille ei ole maksimirajaa.
Lue aiheesta lisää: OP Ryhmä paransi roimasti tulostaan tammi–syyskuussa – tuotot kasvoivat, kustannukset pysyivät entisellään
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

