Lihaa
Hevosjauhelihan laatuluokat: 1 hevosenlihaa, 2 hevonen karvoineen, 3 hevonen karvoineen ja pätkä tallin seinää.
Kotimaisen ystävä
Huijari huijaa kunnolla. Olisiko vielä hepat tarkastamatta.
Mirri margariissa
Onpa merkillistä, lihoja sotketaan keskenään eikä ketään syytetä esimerkiksi petoksesta.
Sarvikuonojen maa
Ennen oli lehmänliha lehmää ja sonninliha sonnia. Nykyään on kaupan härkää, siis lehmää tai hevosta. Mitä opiksi? Mitä isompi pata, sen sekaisempi soppa.
Hämmentäjä
Kuka todella korvaa susien takia menetetyn lapsuuden?
Vankina kodissaan
Onko kaikki sudet pakko tappaa? Suuri aidattu eläinpuisto/suojelualue pihasusille. Safari ajeluita ulkomaalaisille.
Eksotiikkaa
Luonnonsuojelijat pitävät petoeläimiä ystävänään, mutta eivät tohdi tulla lapsineen pois kaupungista asumaan susialueille.
Pelkäävätköhän?
EU:n komissaari: Voitte päättää (Suomessa ) susipolitiikasta ihan itse. Kuka valehtelee asiassa?
Vastausta vailla
Myytiin metsää. Myyntivero ja maksettavat alvit. Loput puut pysyvät metsässä. Verotus aivan järkyttävää. Ja sitten ihmetellään, miksi puu ei liiku.
Ei nimimerkkiä
Toivonsa heittänyt. Kokeile sinäkin kilpailevia firmoja. Meillä 24 lehmää ja toimilupa. Ei ainakaan huonommin mene.
Ei nimimerkkiä
Keskustan Saarikko haluaa keskioluet pois kaupasta. Se tietäisi loppua viimeisillekin kyläkaupoille. En äänestä ikinä enää keskustaa.
Keppana
Kuka keksisi auton, joka käy maidolla. Tulisi huristelu paljon halvemmaksi, vaikka ostaisi ”menoveden” litran tölkeissä.
Irmeli
Rakas Ville Niinistö, miten Suomen maaseudusta voi tulla vuonna 2050 menestystarina, jos täällä eivät saa ihmiset asua?
Pohjan Akka
Maan omistukselle käy niin kuin vesialueiden omistuksessa. Muut määräävät.
Näin käy
Jos Euroopan lyhimpään työaikaan halutaan vielä kolme vapaapäivää, otettakoon ne väliaikaisiksi tarkoitetuista pekkaspäivistä.
Ei nimimerkkiä
Kukkakeppi. Luomutuotanto valitettavasti perustuu paljolti rikkaruohon viljelyyn.
Aurinko
Jyrki. Missä vaiheessa on Ahvenanmaan kuntauudistus?
Osa Suomea?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
