Elykeskus harkitsee kuutti-tutkimuksen luvat uudelleen
SAVONLINNA
Vaatimukset saimaannorpan tutkimuksessa käytettävän radioseurannan lopettamiseksi ovat jälleen kiristyneet.
Voimakkaan arvostelun ja tutkimuskuuttien verkkokuolemien takia Etelä-Savon elykeskus harkitsee tutkijoille myöntämiensä häirintälupien perusteita uudelleen.
Tutkijoiden touhuja vuosikausia Saimaalla seuranneiden järvialueen asukkaiden ja mökkiläisten mielestä norppien radioseuranta on kääntynyt tarkoitustaan vastaan.
Viime kesänä radionorppia kuoli kolme, kaksi verkkoihin ja kolmas maksasairauteen. Sen arveltiin johtuneen ravinnon puutteesta.
”Ei täällä norppia vihata, mutta tutkijat ovat toinen juttu”, Savonlinnan Ahvionniemessä asuva Pasi Tiainen sanoo.
Sairauteen kuollut, radioseurannassa ollut viime kevään kuutti menehtyi syyskuussa hänen saunarantaansa.
”Muutaman päivän sen vointia seurasimme. Se tuli rantaan kuin pyytääkseen, että ottakaa tuo häkkyrä selästäni. Saamastaan antibioottikuurista huolimatta se kuoli rantaveteen.”
Norppavesien asukkaat ja mökkiläiset ovat huolissaan norpansuojelun nimissä Saimaalle suunnitelluista uusista rakentamis-, liikkumis- ja kalastusrajoituksista.
Monet heistä ovat kuitenkin aidosti huolissaan myös norpista. Tiainen on yksi heistä, hän on asunut koko ikänsä Pihlajaveden rannalla.
”Norppatutkimus on mennyt älyttömyyksiin. Se on tutkijoiden ja suojelijoiden bisnestä”, Tiainen sanoo.
”Juhannuksenakin täällä pyöri kolme venekuntaa tutkijoita jäljittämässä härveleillään nyt syksyllä menehtynyttä kuuttia. Vähemmästäkin luontokappale stressaantuu.”
”Eiköhän tietoa ole vuosien mittaan kertynyt jo ihan riittävästi, jotta vähät norpat voidaan jättää rauhaan ja suojella tutkijoilta.”
Tiainen on pannut merkille, että asenteet norpansuojelua kohtaan ovat viime aikoina koventuneet.
”Jos tähän touhuun ei saada tolkkua, siinä käy kuin susille. Ne vain katoavat johonkin. Olen kuullut sellaisiakin puheita, että pian aletaan laittaa rautoja verkkoavantoihin.”
Norppien pesäpaikkojen ympärille suunnitelluilla suojavyöhykkeillä on tavoitteena varjella norppaa ihmisen toiminnan aiheuttamalta häiriötä, rakentamiselta, kalastukselta ja liikkumiselta.
”Eivät ne ihmisistä häiriinny. Kun norppa kuuli vasaran paukkeen mökkirakennukseltamme, se tuli heti rantaan sitä kuuntelemaan”, Tiainen kertoo.
”Kun vedin poikaani vesisuksilla, se sukelsi veneen ja hiihtäjän välistä. Rantaan päästyämme se jo odotti meitä siellä. Talvella latumme on kulkenut 10 metrin päässä norpan lepopesästä, eikä se ole häiriintynyt siitäkään.”
Jokakeväiset norppalaskennat ovat sitä vastoin Tiaisen mielestä häiriöksi niin norpille, luonnolle kuin ihmisillekin.
Hänen mukaansa hydrokoptereiden pauhu kuuluu kilometrien päähän.
”Olen sanonut laskijoille, että eikö olisi luonnonmukaisempaa liikkua jäällä suksilla, mutta se on kuulemma vaarallista. Mutta jos tutkimustyö on kerta niin arvokasta, niin eikö riski kannata sen vuoksi ottaakin.”
LAUNO PÄIVÄTIE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
