huidunperä Aluepolitiikkammetätä päivää
Näinä päivinä kuntauudistus ja kahden puolueemme puheenjohtajakysymykset ovat puhuttaneet mediaa runsaasti ja samalla meitä kansalaisia. Mutta myös aluepolitiikka on ollut esillä. Varsinkin isovanhempien ikäiset ovat todenneet keskuudessamme, että ennen menneinä vuosikymmeninä oli tapana puhua maakunnista ja lääneistä kotoisesti ja viihtyä laulamalla juhlissa kotimaakuntien tasokkaita maakuntalauluja. Nyt läänejä ei enää ole, ja kotimaakuntien myönteinen merkitys pyrkii usein unohtumaan kiireitten keskellä.
Aluepolitiikasta on tullut melkoinen ongelma.
Maamme alueellisella jakautumisella on historiansa ja ajankohtainen nykyvaihe. Aluepolitiikkaa tapaa julkisuudessa varsinkin käsitellä Oulun yliopiston maantieteen professori Sami Moisio maakunnan Kaleva-lehdessä. Varsinkin häntä kiinnostaa hallituksen valmisteilla oleva Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämisohjelma.
Professori on todennut, että alueellisen jakautumisemme historia on pitkä. Jo Henrik Gabriel Porthan jakoi 1780 Suomen taloudellisin ja sivistyksellisin kriteerein kahtia. Etelän läänit ja Pohjanmaa kuuluivat paremmaksi katsottuun Ruotsin ja Euroopan piiriin. Sen sijaan Karjalan, Savon ja Kajaanin linnan alueet sitä eivät tehneet. Pohjanlahden perukasta Laatokalle vedetyn rajan lounaispuolelle jäävä osa oli siten kulttuuri-Suomea, itäpuolen alue taas luonnon-Suomea.
Niin oli asia itsenäisyytemme ensi vuosikymmenille asti.
Sitten 1950-luvulla käynnistetty, alueelliseen eheytykseen perustunut politiikka johti myönteisiin tuloksiin. Itä- ja pohjoisosien ja muun Suomen välisiä kehittyneisyyseroja kurottiin umpeen, ja pienimillään ne olivat 1980-luvun alussa. Moision mukaan erot sitten alkoivat taas 90-luvulla kasvaa pohjoisen Suomen ja väestöään kasvattaneiden maan eteläosien välillä.
Kirjoittaja toteaa, että kansantaloudellisessa suuntauksessa tarkastellaan aluerakennettamme puhtaasti taloudellisena kysymyksenä, kun taas kansallisessa suuntauksessa talous on tärkeässä asemassa mutta alisteinen kansakunnan eli poliittisen yhteisön vakauteen liittyville seikoille.
Kansantaloudellisen linjan mukaan olisi Karjalan siirtoväki siten pitänyt sijoittaa Itä- ja Pohjois-Suomeen, jotta ei maan etelä- ja länsiosien yksityisten maiden lohkomisesta seuraisi maatalouden tuottavuuden romahtaminen.Kansantaloudellinen suuntaus hävisi tämän kansalliselle suuntaukselle.
Jälkimmäinen merkitsi siten siirtoväen asuttamista koko valtakunnan alueelle. Näin arvostettiin maamme yhteiskuntarauhaa ja kansallisen eheyttämisen periaatetta.
Kansallinen linja oli kirjoittajan mukaan valtion aluerakennepolitiikan johtavana suuntauksena 1950-luvulta 1990-luvulle. Kansantaloudellisen linjan kannattajat vastustivat – tosin turhaan – korkeakoulukomiteassa Oulun yliopistonkin perustamista, jotta valtion menoja ei haitallisesti hajautettaisi eri puolille maata.
Hajautettu aluerakenne-periaate sai sitten merkittävän, myönteisen jatkon, kun presidentti Kekkonen 1952 kirjoitti ”Onko maallamme malttia vaurastua” -kirjasensa. Tuloksena oli valtion teollisuuslaitosten mittava rakentaminen Pohjois- ja Itä-Suomeen. Kansantaloudellinen suuntaus silloin romutettiin.
Moisio pitää alueellista hajauttamista maalaisliiton ja SDP:n yhteisponnistuksena kansantaloudellista suuntausta vastaan.
Kansantaloudellinen linja alkoi kirjoittajan mukaan 1990-luvulla sitten taas nousta yhteiskuntapolitiikkamme keskiöön: ”Koko poliittinen kenttä liikahti tuolloin oikealle.” Kansantaloudellisen suuntauksen tapa argumentoida yleistyi kirjoittajan mukaan myös keskustassa ja SDP:ssä.
Kansantaloudellinen suuntaus on 2008 alkaneen ”finanssikriisiin” seurauksena kirjoittajan mukaan nyt vahvistunut. Kuntauudistushankekin perustuu tähän suuntaukseen. Uudistus on kirjoittajan mukaan suurkaupunkivetoinen. Maamme on silti vielä hajautetun aluerakenteen valtio. Toistaiseksi?
Meillä 1950 aloitettu tasoittamistoiminta merkitsi, että 1980-luvulla maan molempien osien kehittyneisyysero oli pienimmillään. Moision mukaan erot alkoivat taas kasvaa. Vain Pohjois-Pohjanmaa nousi Oulun seudun keralla maan toiseksi vahvimmaksi sivistysalueeksi.
Professorimme ehdotti vuosi sitten, että pohjoisen Suomen tulisi saada laaja ja asiantunteva aluepoliittinen foorumi laatimaan ohjelmaa Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämiseksi. Hallitus on ilmoittanut, että tavoitteena on valmistella Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämisohjelma. Professori tervehti hanketta ilolla ja päätti artikkelinsa kertomalla saamistaan kyselyistä. Maan reuna-alueilta tiedusteltiin, miksi kuntauudistus pitää toteuttaa, vaikka julkilausutut tavoitteet jäävät toteuttamatta.
Sellaisia viime aikojen kuulumiset pohjoisesta Suomesta ja varsinkin Oulusta aluepolitiikkaa, kulttuuria myöten.
HEIKINTYTÄR
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
