Markkinavoimat – hyvä renki, huono isäntä

lukijalta

Jokainen sukupolvi on halunnut luoda lapsilleen yhä paremmat edellytykset hyvään elämään. Sotien jälkeisen niukkuuden myötä taloudellinen turvallisuus nousi yhdeksi

tavoiteltavaksi päämääräksi.

Vähitellen talouskasvusta alkoi tulla yhä merkittävämpi kansakunnan menestystä

mittaava tekijä. Euroopan

unioniin liittymisen piti tuoda ja on tuonutkin Suomelle paljon hyvää. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen on ollut menestystarina.

Yhdeksän vuosikymmentä

ja monenlaiset lama- ja kasvu-

kaudet nähnyt äitini on usein kyseenalaistanut, voiko taloudellinen hyvinvointi aina vaan kasvaa. Monien tutkimustenkin mukaan jossakin tulee raja, jossa rikastuminen ei enää lisääkään onnellisuutta vaan sen ylläpitäminen tapahtuu ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella.

Olemme tulleet vaiheeseen, jossa talouden synkät pilvet ovat kerääntyneet Euroopan taivaalle. Niin kuin tulipalossa, on talouskriisin sammuttamisessa vedottu kiireeseen ja pelkoon suuremmasta tuhosta.

Ovatko markkinavoimat muuttuneet hyvästä rengistä huonoksi isännäksi?

Suomi on ansiokkaasti ollut rakentamassa kansainvälistä yhteistyötä. Yhteisvastuullisuus ja toisten auttaminen ovat hyviä asioita. Mutta missä kulkee kohtuullisuuden raja, jonka ylittyessä auttajalle jää hyväksikäytetty olo?

Helppoa ratkaisua ei ole

näköpiirissä. Kriisitilanteiden

hoitamisessa pätee sama neuvo, mikä annetaan lentokoneessa hätätilanteen varalle: laita happimaski ensin itsellesi ja vasta sitten voit auttaa muita. Eurokriisin sammutustalkoissa

on vaarana, että huomiota ei riitäkään enää siihen, mitä täällä kotomaassa tapahtuu. Hyvinvointiyhteiskuntamme yskii jo.

Millaisesta arvomaailmasta kertoo se, että taloudellisen kasvun kautena lapsiköyhyys onkin kolminkertaistunut?

Vakavaa viestiä siitä, että menestymistarinan rinnalla on myös toisenkinlainen tarina, kertovat myös nuorten

syrjäytymisluvut, uutiset perhesurmista ja ulkopuolisiin kohdistuneista väkivallanteoista.

Hetkessä, jossa ihminen kylvää tuhoa ympärilleen, on nähtävissä vain jäävuoren huippu.

Vakavien tragedioiden jälkeen vaaditaan toimia ja muutoksia milloin aselakiin, alkoholiverotukseen, poliisin resursseihin ym. Yksittäisellä

toimella ei pahoinvoinnin kierrettä kuitenkaan katkaista. On nähtävä paljon syvemmälle, mistä aineksista yksittäisen ihmisen ja yhteisön hyvinvointi rakentuvat.

Timo Purjo määrittelee Väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen ihmisyyteen

-väitöskirjassaan (2011) väkivallan perimmäisen tarkoituksettomuuden ja rakkaudettomuuden ongelmaksi. ”Ääritekoja ja pahoinvointia ehkäistään parhaiten rakentamalla yhteiskunta, jossa jokainen voi kokea elämänsä arvokkaaksi ja merkitykselliseksi.”

Talouden maksimoinnin vauhtisokeuden sijaan tarvitsemme viisautta kunnioittaa ihmisen henkisen hyvinvoinnin lainalaisuuksia.

Lopulta kaikki yhteiskunnallinen päätöksenteko joko ohittaa tai tukee tätä.

Olen ilahtunut siitä, että yhä useammassa kannanotossa on alettu puhua arvokeskustelusta

ja – kasvatuksesta. Voiko seuraavalle sukupolvelle olla arvokkaampaa perintöä kuin hyvän elämän vakaa arvopohja, joka ohjaa elämää suojeleviin valintoihin. Mitä ne sitten itse kenenkin kohdalla ovat.

Aino Kanniainen

psykoterapeutti

kunnanvaltuutettu (kesk.)

Leppävirta

Avaa artikkelin PDF