Aasialaisten matkailunuskotaan kasvavan kovimmin
Joulupukin pajakylä Napapiirillä on yksi kasvavan aasialaismatkaajien virran kohde Suomessa. Antti Raatikainen Kuva: Viestilehtien arkistoMatkailu on yksi harvoja toimialoja, joka on jatkanut kasvuaan yleisestä taloudellisesta tilanteesta huolimatta, työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) matkailun toimialaraportista selviää.
Jatkossa nopeimmin matkailijoiden määrä kasvaa kehittyvistä maista, joissa keskiluokka kasvaa vauhdilla.
Kehityksen kärjessä ovat Kiina, Intia, Meksiko ja Brasilia. Tulevaisuudessa mukaan tulevat vahvasti monet Aasian maat, esimerkiksi Indonesia, Filippiinit, Taiwan ja Thaimaa, raportissa ennustetaan.
Raportin tarkat tiedot ovat viime vuodelta, jolloin Suomessa kirjattiin yli 20 miljoonaa yöpymistä, joista ulkomaisia 5,9 miljoonaa. Ulkomaisten yöpyjien määrä kasvoi noin prosentin edellisvuodesta.
Ennusteet täksi vuodeksi puhuvat kasvun puolesta, raportin koonnut toimialapäällikkö Susanna Jänkälä Pohjois-Pohjanmaan elykeskuksesta toteaa.
Toisaalta ruokapalveluiden ja majoituksen liikevaihdon ennustetaan laskevan ensi vuoden alkupuolella muun muassa venäläisten matkustajien vähenemisen vuoksi.
Yöpymisistä 71 prosenttia tulee kotimaasta. Ulkomaalaiset matkailijat käyttävät kuitenkin enemmän rahaa kuin suomalaiset. Vientiin rinnastettava matkailutulo ulkomailta oli viime vuonna 4,3 miljardia euroa.
”Venäläiset olivat viime vuonna suurin matkailijaryhmä, mutta matkailu Venäjältä on vähenemässä maan heikon taloustilanteen, ruplan kurssin heikentymisen ja Ukrainan kriisin takia”, Jänkälä sanoo.
Venäjän matkatoimistoalaa on ravistellut konkurssiaalto tänä syksynä.
Jänkälän mukaan muutokset venäläisissä matkailijamäärissä ovat osoittaneet, ettei yritysten tulisi keskittyä liian suppeaan kohderyhmään.
Asiakaspohjan pitäisi olla laaja, mutta suomalaisyritysten tulisi silti entistä selvemmin määritellä kohderyhmänsä, Jänkälä kehottaa.
”Suomen valtit matkailussa ovat luonto, puhtaus ja turvallisuus. Suomella on erinomaiset mahdollisuudet tarjota esimerkiksi hiljaisuuteen tai saunaan liittyviä matkoja.”
Kasvava ryhmä maailmalla ovat seniorimatkailijat, joista monet jakavat kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa.
Käsillä tekeminen, kurssit, luonnosta lähtevä hyvinvointi ja aktiivinen loma kiinnostavat vanhenevaa väestöä. Samoin kiinnostus terveyteen ja hyvinvointiin kasvaa.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
