Kaukainen ja hämärä EU

Kaverini on ollut riemuissaan EU:hun liittymisestä ja euron käyttöönotosta. Hän tuntee itsensä eurooppalaiseksi ja on tyytyväinen, kun ei tarvitse vaihtaa rahaa Kreikan lomamatkaa varten. Häntä ei vaivaa, miten direktiivit syntyvät.

EU:sta on muitakin etuja. Yhteenkuuluvuuden tunne hillitsee kriisien syntyä. Suomenkin talouspolitiikkaa on vakautunut, vaikka samalla vastuumme eurooppalaisten veljiemme ja siskojemme edesottamuksista on kasvanut.

Unioni ei syntynyt kansojen veljeyden, vaan kaupan esteiden purkamiseksi. Mallia ja vetoapua on haettu alusta alkaen USA:sta. Demokratialla on totuttu kuorruttamaan päätöksiä sen verran kuin on ollut pakko bisneksen edistämiseksi.

EU:ta ei vieläkään voi pitää kansanvallan riemuvoittona. Olkoonkin, että parlamentti on saanut viime aikoina lisää valtaa. Useimmat päätökset syntyvät nykyisin siten, että komissio valmistelee ja ministerineuvosto sekä parlamentti hyväksyvät ne. On asia erikseen, mitä tapahtuu ennen komission valmistelua.

Mieluiten komissio ja talouseliitti näyttävät hoitavan asioita edelleen suljettujen ovien takana. Samalla eri tahojen lobbarilauma sukkuloi varmistamassa tarvittavan tuen.

Olemme saaneet seurata hyvin niukoin tiedoin esimerkiksi USA:n ja EU:n välisiä kaupan vapautusneuvotteluja. Emme tiedä, montako omaa lehmää neuvottelijoilla on ojassa – puskasta voi pelmahtaa niskalenkin ottaja.

Ministerit ja taloustietäjät ovat esittäneet ristiriitaisia tietoja esimerkiksi kaavaillun investointisuojan vaikutuksista. Huonosti muotoiltu sopimus uhkaa valtioiden itsemääräämisoikeutta.

Historia osoittaa, että EU:n päätökset ovat vieneet demokraattisesti valituilta jäsenvaltioidensa hallituksilta päätösvaltaa. Pikkuhiljaa julkisen sektorin toiminnot terveydenhuoltoa myöten siirtyvät yksityisille markkinoille.

Monimutkainen, valtiollisten hallintojen kanssa päällekkäinen päätöksenteko ei ole tehokasta. Suomenkin ministerien aika menee EU:n kriisejä ratkoessa, mikä näkyy hätiköityinä ja huonosti valmisteltuina päätöksinä kotimaassa, jopa niiden pikaisena pyörtämisenä.

EU:ssa on varmaan paljon hyviä ja vilpittömästi toimivia virkailijoita, mutta löytyy sieltä räikeitä oman edun tavoittelijoitakin. Härskiyden mahdollistaa muun muassa virkailijoiden laaja syytesuoja ja rakenteisiin pesiytynyt korruptio.

Tämä tila ei riitä kuin raapaisemaan EU:n epäkohtia. Väärinkäytöksistä ja epäselvyyksistä on kirjoitettu kokonaisia kirjoja. Brittien arvion mukaan jopa viisi miljardia EU-varoista menee väärinkäytöksiin, osa niistä järjestäytyneen rikollisuuden likaisen rahan pesuun.

Useat väärinkäytöksien paljastajat, tunnetuimpina Marta Andreasen, Dorte Smith-Brown, Paul van Buitenen ja Bernard Connolly on erotettu virastaan ja osa joutunut jopa syytetyksi. Paljastetut väärinkäyttäjät ovat sen sijaan saanet jatkaa ja edetä urallaan.

EU-johdon vahva kytky finanssialaan ei ole ongelmatonta. Pelkästään amerikkalaisen jättipankin, Goldman Sachsin palkkalistoilla olleita on lukuisia: Kuuluisimpina heistä komission entinen puheenjohtaja Romano Prodi, EKP:n pääjohtaja Mario Draghi ja komissaarina toiminut kaimansa Monti.

Goldman Sachsin sanotaan ohjailevan hallituksia kyseenalaisin keinoin. Se muun muassa junaili Kreikan ”eurokelpoiseksi” ja sai itselleen huikeat voitot asuntoluottojen johdannaiskaupoilla aiheuttaen samalla sijoittajille miljardien tappiot.

Näyttääkin siltä, että jättimäinen veronmaksajien rahojen siirto holtittomille pankkiireille jatkuu.

Yksi epäkohta on, että EU ei ole läpinäkyvä, vaikka kansan käännyttämiseen viestinnän keinoin tungetaan yli miljardi euroa vuodessa.

EU:n politiikka on siis rikki. Lähestyvissä vaaleissa äänestäminen tuskin rikkoo sitä lisää. Ellei sorru kannattaman huomionkipeää julkimoa tai kirkkaimman loistonsa kadottanutta vilttiketjulaista.

Demokratia kaipaa kansalaisten aktiivisuutta. Parlamentin valtaa vähentää alhainen äänestysinto. Muutaman maan äänestyspakosta huolimatta alle 40 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui uurnille edellisellä kerralla.

Avaa artikkelin PDF