Suosi paikallista – pilko hankintasi

Minna Sundgren annostelee kiisseliä Lopella keskuskeittiö Kasarissa. Marjat ostetaan tukun kautta pakasteina. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkisto

MTK toivoo kuntapäättäjiltä lähiruuan ja -palvelujen suosimista, mutta voiko niin tehdä?

Voi, tietyssä määrin.

Vaikka kunnassa toimisi kuinka suuri meijeri, isot tilaukset on kilpailutettava. Ja vaikka vanhemmat haluaisivat kouluihin vain lähellä tuotettua luomuruokaa ja kunnanvaltuustokin linjaisi niin, tarjouspyynnössä kotimaisuutta ei voi suosia.

”Hankintasäännöt on luotu juuri suosimisen estämiseksi eli että myös naapurikunnasta voitaisiin tarjota palveluja”, Kuntaliiton johtava lakimies Juha Myllymäki sanoo.

Kunta voi kuitenkin vaatia, että lihan on oltava suomalaisten sääntöjen mukaan tuotettua, perunan tiettyä lajiketta, marjoja on voitava käyttää ilman kuumennusta tai että esimerkiksi leipomotuotteet on pitänyt paistaa tietyn ajan kuluessa.

”Leivässä tuoreus on selvä laatuperuste, mutta tuskin tammikuussa omasta maakunnasta ostetut porkkanat ovat sen tuoreempia kuin 500 kilometrin päästä tuodut”, Myllymäki vertaa.

Lantuille ei saa asettaa kilometrirajaa, mutta esimerkiksi työterveyspalvelun tai turvakodin etäisyydelle voi, sillä läheisyys takaa palvelun saatavuuden.

Aluetalouden edistämiseksi tarjoukset tulisi laatia sen kokoisiksi, että pienetkin pystyvät vastaamaan niihin.

Kunta voi myös neuvotella useiden yritysten kanssa tuotteista ja palveluista etukäteen. Tällaista neuvottelumenettelyä käytetään vielä alle kymmenessä prosentissa hankinnoista, mutta Myllymäen mielestä sille olisi paikka erityisesti palveluja kuten rakennushankkeita ostettaessa.

Tässäkin tapauksessa kunta julkaisee ilmoituksen, mutta tarjouspyynnön sijasta se pyytää vasta ilmoittautumaan neuvotteluihin. Karsinnan jälkeen kunta laatii tarjouspyynnön ja valitsee lopulta myyjän.

Näin kunta saa selvän käsityksen siitä, mitä omalla talousalueella on ylipäätään tarjolla.

Myllymäen mukaan tärkeintä hankinnoissa on sopimusajattelun omaksuminen, suunnittelu ja siinä pari perusasiaa.

”Ensinnäkin kunnan täytyy tietää, mitä se tahtoo, ja se pitää osata kertoa. Pitää myös hyväksyä se, että jos halutaan halvimman sijasta laatua, se on kalliimpaa.”

Julkisuudesta on välittynyt kuva, että köyhät kuntaparat kilpailuttavat palveluitaan ja tarjouspyyntöihin vastaavat isojen kansainvälisten firmojen liukkaat lakimiehet. He kyllä tietävät, miten kilpa voitetaan ja kuntaa kyykytetään.

Kuva on sikäli oikea, että usein kunnissa on harvoin tapahtuvan kilpailutuksen takia osaamattomuutta. Osaaminen ei riipu Myllymäen mukaan kunnan koosta, vaan ihmisistä: kunnassa voi olla yksi joka osaa, ja se on sen kunnan onni.

Kuntaliitossa tiedetään tilanteet, joissa esimerkiksi osaava sosiaalityöntekijä tietää kyllä, millaista on hyvä sosiaalityö, mutta hän ei osaa muotoilla sitä asumispalvelun tarjouspyyntöön. Bisnesnäkökulma puuttuu.

Niinpä posti tuo kelvottomia tarjouksia, ja pahimmassa tapauksessa valintakriteeriksi seuloutuu hinta.

Terveydenhoitopalveluissa muilla kuin isoilla toimijoilla ei ole useinkaan edes mahdollisuuksia tarjota palveluitaan, esimerkiksi terveyskeskuksen päivystystä.

Samanlainen suuntaus suurempien yritysten suuntaan on nyt nähtävissä sosiaalitoimessa, Myllymäki sanoo.

Kuntaliitto kouluttaa kuntia ja suosittelee kilpailuttamaan myös alle 30 000 euron kaupat, jotta julkisia varoja käytettäisiin taloudellisesti.

Pieleen menneestä kilpailutuksesta pääsee irti keskeyttämällä kilpailun. Näin voi käydä, jos esimerkiksi kunnan elintarvikehankinnat näyttävät valuvan ulkomaille tai jos tarjous näyttää liian halvalta haluttuun laatuun nähden.

Myllymäen mukaan kieli on suojannut suomalaispalveluja toistaiseksi hyvin.

Muutoksia voi kuitenkin olla luvassa. Liikenteen valvontavirasto Trafi kilpailutti puhelinneuvonnan, ja hintakisan voittanut yritys teettää työn Aurinkorannikon suomalaisilla.

Lakimies ei näe asiassa sinänsä mitään väärää, koska Suomen sisälläkin palvelujen tuottajat voivat sijaita etäällä. Tarjouskilpailuun osallistuvia ei voi myöskään rajata ulos määrittelemällä esimerkiksi verojen maksumaata.

EIJA MANSIKKAMÄKI

Avaa artikkelin PDF