kirjat Vankileirien saaristo on tutkielma kansan moraalin murtumisesta
Alueellisessa puoluekonferenssissa hyväksytään uskollisuuden vakuutus toveri Stalinille. Pienessä salissa pauhaavat ”myrskyisät suosionosoitukset”. Kolme, neljä, viisi minuuttia sitä ja kämmeniin alkaa koskea, kohotetut kädet puutuvat, vanhimpia alkaa hengästyttää. Kymmenen minuuttia ja pyörtyneitä kannetaan ulos. Kukaan ei uskalla lopettaa ensimmäisenä. Ja kun paperitehtaan johtaja lopulta istuu, muut seuraavat helpottuneina esimerkkiä. Mutta tuo johtaja vangitaan seuraava yönä.
Miten tällainen pelon yhteiskunta syntyi, sen nobelisti Aleksandr Solženitsyn kertoo massiivisessa teoksessa Gulag – Vankileirien saaristo. Hän tekee sen psykologisesti oivaltavasti kaikilta näkökulmilta, kokihan hän itse mielivaltaisen vangitsemisen ja eli vankileireillä kahdeksan vuotta. Leirit olivat täynnä kidutusta, kuolemaa ja moraalin rappiota. Tavalliset kansalaiset olivat raskaimmin tuomittuja, kriminaalien luottovankien armoilla.
Lankarullan omimisesta seurasi kymmenen vuotta vankileiriä, pöytäkirjaan merkittiin häveliäästi 200 metriä ompelumateriaalia. Uskonnon harjoittamisesta seurasi sama tuomio.
Kolhoosin korsia omille elukoille niittänyt ansaitsi teloituksen. Ilmiantamatta jättäminen vertautui rikokseen. Edullisinta itselle oli paljastaa joku, kuka tahansa. Epäilykin riitti tuholaisia ja orjatyöntekijöitä jahtaavalle koneistolle.
Lukukokemus on raastava ja vereslihainen, usein puuduttavan yksitoikkoinen. Solženitsyn luettelee nimiä, lähteitä, luetteloita, yksityistapauksia, tekee yhteenvetoja tilastoista. Mutta välillä yksilön vaiheet kuvataan kaunokirjallisuuden tapaan, lukija voi seurata henkeäsalpaavia pakomatkoja ja niitten yrityksiä.
Rankkaa on eläytyä naisten ja alaikäisten asemaan leireissä. Vapautuskaan ei merkinnyt maineen puhdistamista. Tuomittu oli merkitty ja kartettu omiensa parissa.
Teos kattaa vuosien 1918–1956 Neuvostoliiton ja palauttaa kunnian miljoonille, jotka tuhoutuivat. Stalinin Neuvostoliitto erosi Hitlerin Saksasta enimmältään vain siinä, että kuka tahansa voi olla vainon kohde, syntyperällä ei ollut merkitystä.
Toinen vastaavan todistuksen vankileireistä antanut on runoilija ja prosaisti Varlam Šalamov, joka vietti vankileireillä 17 vuotta ja kirjoitti kokemuksensa teokseen Kertomuksia Kolymasta.
Hänen mukaansa ainoat, jotka säilyttivät noissa olosuhteissa ihmisyytensä, olivat syvästi uskovia, oli uskonto sitten mikä tahansa.
Sofi Oksasen perustama Silberfeldt on tehnyt kulttuuriteon julkaisemalla Solženitsynin suururakan yhtenä lyhentämättömänä niteenä. Teoksen alussa on Martti Anhavan esipuhe-essee: Punainen lihamylly ja sen kuvaaja.
ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Aleksandr Solženitsyn: Gulag. Vankileirien saaristo. Suom. Esa Adrian.
1 303 sivua. Silberfeldt 2012.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
