Olen maastamuuttajien sukua
Olen maastamuuttajien sukua. Perheestäni on lähtenyt siirtolaiseksi Amerikkaan 1900-luvun alussa viisi isoäitini sisarusta ja isoisäni veli. 1960–70-luvulla olin itse ja sukulaisiani oli useaan otteeseen siirtolaisena Ruotsissa.
Olin myös piikomassa Amerikassa 70-luvulla – läheltä piti etten itsekin sinne jäänyt. Perheessäni emme ole olleet poliittisia pakolaisia, vaan olemme lähteneet siirtolaisiksi tai siirtotyöläisiksi taloudellisista syistä.
Amerikkaan lähdettiin aikanaan, kun pieni eteläpohjalainen maatila ei enää elättänyt isoa sisarusparvea ja oheistoimintana harjoitettu tervanpolttokin alkoi olla mennyttä aikaa. Amerikassa sukulaisteni ensimmäinen polvi oli töissä kaivoksissa, kotiapulaisina, rakentamassa Lake Superiorin aallonmurtajia ja muissa erilaisissa perustöissä. Olisivatkohan nämä olleet niitä matalapalkkatöitä?
Nykyiset jäljellä olevat sukupolvet, pikkuserkkuni ja heidän lapsensa ovat kouluttautuneet ja kotoutuneet Yhdysvaltoihin ja ovat amerikkalaisia, joilla on juuret Suomessa. Jotkut vielä puhuvatkin suomea ja olen heidän kanssaan jatkuvasti yhteydessä. Useista suomalaisista suvuista löytyy vastaavalla tavalla lähteneitä, eri puolille maailmaa.
Ruotsiin lähdettiin tietysti työn perään – autotehtaisiin, kirjapainoihin, sairaaloihin. Ei siellä ensimmäiseksi päästy valkokaulushommiin ja päättäviin asemiin. Mutta ajan kanssa ja suomalaisella sitkeydellä ja sisulla on päästy niihinkin. Kutsuisikohan Hesarin äskettäin tekemä ihmisluokittelu heitä yhteiskunnallisiksi kiipijöiksi?
En näe mitään syytä rajoittaa ulkomaalaisten muuttoa Suomeen taloudellisista syistä, työn perässä, uteliaisuudesta, rakkauden vuoksi, seikkailunhalusta. En näe mitään syytä olla tarjoamatta Suomessa tavallisia perustöitä sekä kantasuomalaisille että maahan muuttaneille. Näitä tavallisia perustöitä ilmeisesti tarkoitetaan, kun puhutaan matalapalkkatöistä.
Kaikilla ei kaikissa elämänvaiheissa ole mahdollisuuksia antaa täyttä työpanosta esimerkiksi ammatillista tai korkeakoulutusta vaativiin töihin.
Syynä voi olla kielitaidon puute, tai kuten osalla maamme nuorisosta elämäntilanteen näköalattomuus syystä tai toisesta.
Silti työ on paras lääke, vaikka aluksi pieninäkin annoksina nautittuna.
Kokonaan toinen asia on pakolaisten vastaanottaminen. Inhimillisesti katsottuna, meillä on kaikki velvollisuus ottaa vastaan ihmisiä, jotka tämän maailman meno on saattanut kotimaassaan ahdinkoon.
Minua opetettiin lapsena 50–60-luvulla syömään ruokani loppuun, koska Afrikan lapsilla ei ole ruokaa. Meidän on syytä kunnioittaa ja opettaa lapsemmekin kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja rauhaa, joita kaikkialla ei ole. Näin kasvatamme uudet sukupolvet, jotka muuttavat maailman paremmaksi meille kaikille täällä elää.
Päivi Manninen
Sauvo/Espoo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
