Helsingin hiilidioksidipäästöt vähenivät kertaheitolla lähes kolmanneksen
Energiayhtiö Helen aikoo jatkaa päästöjen vähentämistä ja tavoittelee myös puun polton lopettamista.
Kivihiilen polttaminen loppui Helenin Salmisaaren voimalassa vuoden 2025 huhtikuussa. Kaukolämmön tuotanto jatkuu alueella pelletillä ja sähköllä. Kuva: Kari SalonenHelsingin hiilidioksidipäästöt vähenivät viime vuonna noin 30 prosenttia, kun energiayhtiö Helen lopetti kivihiilen polttamisen Salmisaaren voimalaitoksessa.
Koko Suomen päästöjä voimalan sulkeminen vähensi kaksi prosenttia.
Energiayhtiön suorat kasvihuonekaasupäästöt vähenivät 56 prosenttia edellisvuodesta. Niitä kertyi viime vuonna 0,6 miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia, kun vuonna 2024 päästöt olivat 1,3 miljoonaa tonnia.
Tuotettua kilowattituntia kohti laskettuna päästöt vähenivät 114 grammasta 53 grammaan.
”Kivihiilen aikakauden päättyminen on yksi merkittävimmistä virstanpylväistä Helenin yli satavuotisessa historiassa. Samalla, kun suorat päästöt puolittuivat edellisvuodesta, ne vähenivät 84 prosenttia vuoden 1990 tasosta. On upeaa nähdä Helenin strategian muuttuvan sanoista teoiksi, joilla on merkitystä koko suomalaiselle yhteiskunnalle”, Helenin toimitusjohtaja Olli Sirkka sanoo tiedotteessa.
Helen on korvannut kivihiiltä muun muassa lisäämällä puun polttoa.
Salmisaaressa otettiin käyttöön pellettikäyttöiseksi muutettu, 165 megawatin lämpökattila, 100 megawatin sähkökattila sekä ilma-vesilämpöpumppu, jonka kaukolämpöteho on 14 megawattia.
Hele arvioi päästöjen vähenemisen jatkuvan tulevina vuosina, kun käynnissä olevat sähkökattila- ja lämpöpumppulaitoshankkeet valmistuvat.
Yhtiön tavoitteena on irtautua polttamiseen perustuvasta energiantuotannosta vuoteen 2040 mennessä muun muassa pienydinenergian avulla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






