Idän dream team tapasi taas
Itä voitti Helsingin olympiastadionilla vuonna 1984 käydyn Itä–Länsi-pesäpallo-ottelun. Idän Kari Kuusiniemi syöksyy kotipesälle ja Veli Virtanen (oikealla) rauhoittelee tilannetta kädet koholla. Martti Kainulainen/lehtikuva Kuva: Viestilehtien arkistoPikkupoikana pesäpallon pureman saanut Risto Pentti havahtui talvella. Lapsuudenystävän tapaturmainen kuolema jätti jäytämään vuosikymmenten urheilupohdinnat. Kumppanuksille jäi aikeeksi selvittää, mitä nuoruuden pesisidoleille kuuluu.
Pentti käynnisti pitkän puhelinkierroksen. Parikymmentä vanhaa mailaveikkoa innostui tapaamaan vuosikymmenten jälkeen.
Tämäkin pesäpalloväen tilaisuus aloitettiin pitkällä hiljaisuudella.
Hyvinkään traagiset tapahtumat mietityttivät, mutta myös yksi kutsulistan ex-pelaaja menehtyi pari viikkoa sitten.
Rauhassa pelimiehet muistelivat temppujaan lenseässä kesäillassa. Entisaikana oli persoonallisuuksia, kieltämättä kurittomiakin. Nykyisin pusketaan yksioikoisesti kirjan mukaan, vaikka pesäpallon pitäisi olla älypeli.
”Kunnon lukkarin pitää olla vähän vinksahtanut. Hänen pitää koko ajan estää vastustajaa onnistumasta”, pohtii Idän joukkueen kaikkien aikojen lukkarina pidetty Haminan Markku Raasu.
Lukkarikollegat Markku Kuikka (RPL, Tahko) ja peräti viidellä ulkopelipaikalla arvo-otteluissa nähty Ilpo Kytösalmi (IPV) nyökyttelevät. Kova heittokäsi puree, mutta juonikkuus ja pelinluku ennen kaikkea.
Idän 1970-luvun permanentti karautti muistelemaan kunniansa päiviä. Lukkari Raasu oli kuningas. Pettämätön kakkosvahti Matti Lautala saavutti Kouvolan menestyskauden kaikki viisi mestaruutta. Vierellä synnynnäinen kakkospolttaja Antero Vatto voitti neljä ja viidennen Punamustien pesävahtina.
”KPL:n johtajat pudottivat joukkueesta. Väittivät, että pelasin muka sopua”, Vatto hymähtää vanhoille asioille.
Takamies Rauli Rapo (RPL, IPV) on edelleen täydessä trimmissä. Niin on myös Lännen Veijo Parhiala, jota parhaina vuosinaan oli mahdoton polttaa.
”En ollut satasella SMJ:n joukkueessa läheskään nopein, mutta etenemiseen tarvitaan muutakin”, Parhiala naureskelee.
Röyhkeydessään verraton takamies hurmasi yleisöä polttolinjalta asti haetuilla syöksykopeilla.
Temperamentikas Kari ”Karra” Kuusiniemi (Lippo, Tahko, HoNsU, Kiri) ajautui herkästi sanaharkkaan tuomarien kanssa. Hannu Kokkala passitti Karran joskus jäähyllekin, mikä ei pesäpallossa ole tavallista.
Nyt lihamestari Kuusiniemi grillaa Pentin pihalla pihvejä niin Kokkalalle kuin muillekin. Kaikenlaista tapahtui, mutta ne asiat jäivät aina kentälle.
Kuusiniemen ura huipulla kesti pitkään. Se olisi jatkunut pidempäänkin, mutta yökausien köröttely bussissa ympäri Suomea alkoi tympäistä.
”Kun pääsee aamukolmelta kotiin ja viideltä pitää olla jauhamassa tuoretta jauhelihaa asiakkaille, lopulta siihen väsyy”, Kuusiniemi kertoo.
Lyöjäkuningas Pekka Lavonen (HP, IPV) lopetti monen muun tavoin suhteellisen nuorena vaativien työtehtävien vuoksi.
Huiputkin pelasivat aina työn tai opiskelun ohella.
Pelinjohtajista ykkösiksi arvioidaan taktiikkaa uudistaneet Aulis Paski (PuMu, Tahko) ja Lauri Oinonen (IPV). Pinski Mäntylä (SMJ) oli pukukoppipsyykkaamisen taituri.
Muutama pikkutarkka joukkueenjohtaja on jäänyt painamaan mieltä.
Useampi pelimies tunnustaa aiheuttaneensa ”harhaheitolla” kravattiherrojen penkillä vipinää.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
