Erittäin vaihtelevaa kevättalven säätä – viikko alkaa poutaisena
Itä-Suomesta pyry väistyy, lännessä voi päivällä jo aurinkokin paistaa. Viikko alkaa melko poutaisena, mutta tiistaina saadaan jälleen sateita pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Kuiva pakkassää vaihtuu tiistaina etelässä tihkusateeseen ja loskakeliin.Matalapaine liikkuu tänään sunnuntaina Suomen itäpuolitse pohjoiseen ja sen keskus on maanantain vastaisena yönä Vienanmeren tienoilla. Savo-Karjalassa, Kainuussa ja Koillismaalla pyryttää vielä iltapäivälläkin. Muualla maassa on laajalti poutaa, myös aurinko voi pilkahtaa – Lounais-Suomeen voi ajautua mereltä joitakin lumikuuroja.
Tuuli kääntyy lännen ja pohjoisen välille ja on enimmäkseen heikkoa tai kohtalaista, Itä-Suomessa jopa navakkaa. Iltapäivällä on pikkupakkasta lähes koko maassa, Lounaisrannikko- ja -saaristo voivat lämmetä nollan tuntumaan. Pohjois-Lapissa on kylmintä ja sieltä löytyy yhä yli 10 asteen pakkasia.
Maanantaina aurinkoa nähdään lähes koko maassa. Päälaen Lappiin näyttäisi kiertyvän päivällä Jäämereltä pilviä ja lumisateita. Muuten on poutaa. Lännessäkin pilvisyys alkaa lisääntyä iltapäivästä lähtien. Aamulla on reippaasti pakkasta, Länsi- ja Pohjois-Lapissa paikoin 20–30 astetta. Iltaa kohti mentäessä etelään kääntyvä tuuli voimistuu maan länsiosassa navakaksi. Iltapäivällä lämpötiloissa ollaan +1 ja -7, Lapissa -5 ja -15 asteen välillä.
Tiistaina sataa lunta ja räntää etelästä alkaen, maan etelä- ja keskiosassa räntäsade muuttuu päivän kuluessa vesisateeksi lämpötilan noustessa ylimmillään jopa +5 asteeseen. Paikoin voi olla utua tai sumua. Iltaan mennessä sakein lumisade nousee Pohjois-Pohjanmaalle, Kainuuseen ja Etelä-Lappiin. Aurinkoa löytynee aamupäivällä Pohjois-Lapista, mutta sielläkin pilvisyys lisääntyy päivän edetessä. Lämpötilan raju vuorokausivaihtelu tasoittuu selvästi viikon edetessä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

