Perttu Kauppinen siirtyy Iltalehden uutispäätoimittajaksi
Perttu Kauppinen on toiminut vuodesta 2015 Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajana ja Mediatalo Esan sisältöjohtajana.
Perttu Kauppinen siirtyy Etelä-Suomen Sanomista Iltalehden uutispäätoimittajaksi. Kuva: Lehtikuva / Handout / Katja LuomaIltalehden uutispäätoimittajaksi on nimitetty nykyinen Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Perttu Kauppinen. Kauppinen on toiminut vuodesta 2015 Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajana ja Mediatalo Esan sisältöjohtajana. Vuosina 2004–2014 hän työskenteli Helsingin Sanomissa toimituspäällikkönä, uutispäällikkönä ja toimittajana.
"Pertun monipuolinen kokemus ja näkemyksellisyys istuu erinomaisesti Iltalehden monimedialliseen strategiaan. Aidosti valtakunnallisena mediana arvostamme myös kokemusta pääkaupunkiseudun ulkopuolelta", Iltalehden vastaava päätoimittaja ja kustantaja Kari Kivelä perustelee tiedotteessa.
"Olen erittäin innostunut ja motivoitunut uudesta työstä. On mahtavaa palata takaisin valtakunnallisen uutismedian huipulle ja digiosaamisen näköalapaikalle", Kauppinen kommentoi.
Etelä-Suomen Sanomat aloittaa uuden päätoimittajan hakemisen välittömästi.
"Päätoimittaja Kauppinen on johtanut lehteä menestyksekkäästi", sanoo puolestaan Mediatalo Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
