Sateinen sää latistaa joulukauppaa
Kaupan liiton jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä selviää, että joulumyynti ei ole vastannut odotuksia. Suuri vaikutus joulukauppaan on ollut marras-joulukuun sateisella säällä.Peräti puolet kauppiaista ilmoittaa säiden pienentäneen joulumyyntiään aikaisempiin odotuksiin verrattuna. Säät ovat jarruttaneet varsinkin vaatteiden, jalkineiden ja urheiluvälineiden kauppaa.
Synkät talousuutiset eivät ole kuitenkaan lannistaneet kuluttajia ja rahaa kulutetaan jouluostoksilla entiseen malliin. Kauppiaista runsas puolet prosenttia kertoo, että joulunkauppa on vastannut odotuksia tai ollut jopa odotuksia parempaa. Erityisesti elintarvikkeiden, elektroniikan, huonekalujen ja sisustustarvikkeiden myynti on sujunut liukkaasti.
Kaupan liiton joulukuussa tekemän kyselyn mukaan yli 68 prosenttia kuluttajista aikoo käyttää jouluvalmisteluihin yhtä paljon rahaa kuin vuosi sitten. Runsas 11 prosenttia suunnitteli lisäävänsä jouluun käyttämäänsä rahamäärää.
Kuluttajille kohdennettu joulukauppakysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa. Tutkimusta varten haastateltiin 2 500 kuluttajaa marras- ja joulukuun aikana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

