Suomen Pankki: Uusien asuntolainojen nostot hyytyivät huhtikuussa − laskua 39 prosenttia viime vuoteen verrattuna
Viimeksi asuntolainoja on nostettu huhtikuussa tätä vähemmän 21 vuotta sitten eli vuonna 2002.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat huhtikuussa koko maassa 6,2 prosenttia vuoden takaisesta. LEHTIKUVA / Hanna Matikainen.Kotitaloudet nostivat huhtikuussa uusia asuntolainoja 39 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Suomen Pankki.
Yhteensä asuntolainoja nostettiin huhtikuussa 1,0 miljardin euron edestä. Viimeksi asuntolainoja on nostettu huhtikuussa tätä vähemmän 21 vuotta sitten eli vuonna 2002. Uusista asuntolainoista valtaosa eli 950 miljoonaa euroa oli omistusasuntolainoja.
Tavanomaista vähäisemmät asuntolainanostot heijastuvat kotitalouksien asuntolainakantaan. Se poikkeuksellisesti supistui huhtikuussa 0,3 prosenttia vuodentakaisesta. Vuotta aiemmin vuosikasvuvauhti oli 3,7 prosenttia. Sijoitusasuntolainakanta supistui huhtikuussa 1,1 prosenttia vuodentakaisesta 8,7 miljardiin euroon. Omistusasuntolainakanta taas pieneni 0,3 prosenttia 98,7 miljardiin euroon.
Suomen Pankin mukaan sekä omistus- että sijoitusasuntolainojen korkojen nousu jatkui huhtikuussa. Uusien omistusasuntolainojen keskikorko nousi 0,2 prosenttiyksikköä maaliskuusta 4,1 prosenttiin. Uusien sijoitusasuntolainojen keskikorko taas oli huhtikuussa 4,35 prosenttia eli 0,17 prosenttiyksikköä korkeampi kuin edelliskuussa.
Korkotason nousu välittyy kuitenkin asuntolainoihin viiveellä vaihtuvakorkoisten lainojen korontarkistuksen kautta. Asuntolainakannan keskikoron nousua hidastavat myös lainoihin otetut korkosuojaukset. Omistusasuntolainakannan keskikorko olikin huhtikuussa 2,86 prosenttia ja sijoitusasuntolainakannan keskikorko 3,06 prosenttia.
”Korkojen noususta huolimatta hoitamaton asuntolainakanta ei ole lähtenyt kasvuun. Suhteessa lainakantaan hoitamattomien omistusasuntolainojen määrä oli suurempi kuin hoitamattomien sijoitusasuntolainojen”, Suomen Pankki kertoo tiedotteessa.
Suomen Pankki kertoo myös, että suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli huhtikuun lopussa 111,3 miljardia euroa ja talletusten keskikorko oli 0,51 prosenttia. Yön yli -talletuksia oli 99,6 miljardin euron edestä ja määräaikaistalletuksia 6,5 miljardin euron edestä.
Huhtikuussa suomalaiset kotitaloudet solmivat uusia määräaikaisia talletussopimuksia 750 miljoonan euron edestä. Näiden keskikorko oli 2,52 prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
