Lapin lentoasemat valmiita ottamaan jouluturistit vastaan – kasvu vilkkainta Rovaniemellä
Rovaniemen ja Ivalon kenttien uudet tilat avautuvat marraskuussa.
Finavian verkostoliiketoiminnan johtaja Jani Jolkkonenkaan ei välttynyt turvatarkastukselta päästäkseen esittelemään Rovaniemen lentoaseman laajennuksen lähtöselvityksen tiloja. Kuva: Ilpo KiuruTammi-syyskuussa Lapin lentoasemien matkustajamäärät ovat kasvaneet 4,5 prosenttiyksiköllä kaikkiaan miljoonaan matkustajaan. Vilkkainta kasvu on ollut Rovaniemellä (+7,5%). Kentän matkustajamäärä nousi 422 000:een.
Selkeää kasvua on ollut myös Kittilässä ja Ivalossa. Niiden yhteenlaskettu matkustajamäärä yltää lähes Rovaniemen tasolle.
Vuotta on vielä jäljellä ja luvuista puuttuvat etenkin kansainväliset joulucharterit. Finavian verkostoliiketoiminnan johtaja Jani Jolkkonen arvioikin varovasti kasvun jatkuvan, vaikka viime vuosi oli huippuvuosi ja koko vuoden lentomatkustajamäärä Lapissa oli 1,3 miljoonaa.
”Pitkällä aikavälillä kahdenkin miljoonan matkustajan raja on saavutettavissa”, Jolkkonen uskoo.
Lappiin lentää jo tänä vuonna kahdeksan eri yhtiötä, kun Lontoosta suorat lennot aloittanut EasyJet tuo marraskuun puolivälissä vielä uuden suoran reitin Manchesterista Rovaniemelle ja Turkish Airlines joulukuun alussa reitin Istanbulista Rovaniemelle.
Finavia vastaa haasteeseen 55 miljoonan euron kehitysohjelmalla, joka koskee Rovaniemen, Kittilän ja Ivalon lentoasemia. Kun mukaan lasketaan aiemmat, noin 45 miljoonan euron investoinnit, kyse on kaikkiaan 100 miljoonan euron satsauksesta Lapin lentoliikenteeseen.
Kittilän lentoaseman laajennus on maksanut kaikkiaan 20 miljoonaa euroa. Urakassa on rakennettu matkustajille 2 000 neliötä lisätilaa, laajennettu passintarkastusaluetta, lisätty viihtyvyyttä muun muassa. viherseinin ja parannettu palvelua toteuttamalla lasten leikkipaikka ja kahvila-ravintola.
Kittilään on valmistunut myös kaksi uutta koneiden rullaustietä ja neljä uutta konepaikkaa.
Saman verran maksanut Ivalon lentoaseman laajennus avautuu marraskuussa. Ivaloon on tehty kaksi uutta check-in-pistettä, neljä uutta passilinjaa, lisätilaa matkustajille 1 200 neliötä ja rakennettu Unique Design Finlandin toimipiste.
Matkatavaran luovutukseen Ivaloon tehtiin kaksi uutta karusellia, uusi aula, viisi uutta konepaikkaa ja uusi lyhyt rullaustie.
Torstaina Finavia esitteli Rovaniemen investointinsa. Ensi viikolla osin avautuvaan uudisrakennukseen lisätilaa on rakennettu 5 000 neliötä, tehty kaksi täysin uutta bussiporttia, matkatavara-alueen laajennus, yksi uusi matkustajasilta ja uusi rajatarkastus.
Uusia passilinjoja Rovaniemi saa 10, check-in-linjoja kuusi ja yhden uuden turvalinjan. Lähtöselvitykseen tulee käyttöön uutta automatiikkaa ja palveluihin yksi uusi myymälä sekä ravintola.
”Päätös investoinnista tehtiin vain puolitoista vuotta sitten ja nyt jo alkaa olla valmista”, lentoaseman päällikkö Johan Juujärvi iloitsee.
Kun uudet tilat ovat kokonaan käytössä joulukuussa, lentoaseman kapasiteetti yltää viiden koneen käsittelemiseen tunnissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
