Valion ex-toimitusjohtaja pettyi KHO-päätökseen: “Mielestäni äärimmäisen surullinen tarina”
Valion toimitusjohtajana 2007–2014 toiminut Pekka Laaksonen uskoi loppuun saakka, että "järki ja oikeus voittavat".
Pekka Laaksonen täyttyi viime keväänä 60 vuotta. Hän on toiminut aiemmin Valion toimitusjohtajana ja Stora Enson johtajana. Kuva: Kari SalonenValion entinen toimitusjohtaja Pekka Laaksonen uskoi loppuun saakka, että Valiolle määrätty 70 miljoonan euron seuraamussakko kumottaisiin Korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO). Lopulta KHO piti markkinaoikeuden päätöksen voimassa.
Laaksonen arvioi päätöstä MT:lle torstaina.
"Loppuun saakka jaksoin uskoa, että järki ja oikeus voittavat. Näin ei käynyt", hän toteaa.
Laaksonen kertoo, että päätös "oli pettymys ja suuri hämmästys".
"Mutta niin kai on, ettei kaikkea voi maailmassa ymmärtää. Minä olen nyt siinä pisteessä", hän toteaa.
Laaksosen mielestä KHO:n päätös vahvistaa Valion kilpailijoiden asemaa.
Tämän vuoksi hän uskoo, että seuraukset näkyvät korkeina kuluttajahintoina ja Valion romahtaneena markkinaosuutena.
"Valiolle kannattavan liiketoiminnan kieltäminen tehottoman kilpailun tukemiseksi on minulle mahdotonta ymmärtää. Mielestäni äärimmäisen surullinen tarina."
Laaksonen jäi eläkkeelle Valion toimitusjohtajan paikalta lokakuussa 2014. Hänen tilalleen valittiin nykyinen toimitusjohtaja Annikka Hurme.
Valio on ollut kilpailuviranomaisten syynissä usean vuoden ajan ja maitoriidassa on ollut useita vaiheita.
Lokakuussa 2013 Pekka Laaksonen arvioi Maaseudun Tulevaisuuden (2.10.2013) haastattelussa, että kiista kilpailuviranomaisten kanssa tuottaa edelleen huolta, mutta yhtiö myy edelleen perusmaitoja vähemmän kuin koskaan.
Juttu alkaa seuraavasti:
Valio menettää osuuttaan perusmaitojen myynnistä. Toissa viikolla yhtiö toimitti perusmaitoja kaupoille vähemmän kuin kertaakaan aiemmin.
”Käytännössä myynti on pudonnut viikko viikolta. Vähittäiskaupassa osuutemme on laskenut 35–38 prosenttiin koko maassa”, toimitusjohtaja Pekka Laaksonen kertoo.
Hän pitää markkinaosuuden menetystä kilpailuviranomaisen syynä. Kilpailu- ja kuluttajaviranomainen (KKV) arvioi joulukuussa Valion syyllistyneen saalistushinnoitteluun myymällä perusmaitoja liian halvalla.
Yhtiölle määrättiin 70 miljoonan euron sakot ja Laaksosen mukaan se velvoitettiin myös kuluttajahinnan 30 prosentin korotukseen, mikä on näkynyt nyt myynnissä. Markkinaoikeuden ennakoidaan antavan päätöksen kiistassa todennäköisesti ensi vuoden alussa.
”KKV on joutunut muuttamaan syytöstensä perusteita useaan otteeseen. Koska kilpailuviranomaisella ei ole mitään näyttöä, että Valio olisi uhrannut tulostaan, kuinka markkinaoikeuskaan sitä voisi löytää?”, Laaksonen arvioi.
Hän luonnehtii runsaasti työtä teettänyttä kiistaa ”pääkilpailijan aiheuttamaksi suurimmaksi harmiksi, suuremmaksi kuin ruotsalaismaidon tuonti”.
”Kilpailijoiden kannattavuus on noussut merkittävästi, koska KKV:n määräyksestä ne saavat kaikki meidän tuotekehityksen tuottamat hyödyt ilman omaa satsausta.”
Lue aiheesta lisää:
KHO piti markkinaoikeuden päätöksen voimassa: Valiolle 70 miljoonan euron sakot
Valion Kaunisto: KHO:n päätös ei vaikuta tuottajahintaan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
