Poliisin rekisterimerkinnät kiinnostavat kansalaisia
Kymmenet ihmiset ovat innostuneet tarkistuttamaan tietoja, joita heistä on kirjattu poliisin ja vankeinhoidon rekistereihin. Taustalla on keväällä julki tullut tieto, jonka mukaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin nimi löytyi poliisin epäiltyjen rekisteristä.
Suurin osa tarkastuksista on tehty, vaikka pyyntöjä tippuu edelleen, kertoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Rekistereistä ei ole löytynyt mitään hälyttävää.
Tarkastuksissa on käyty läpi muun muassa se, mistä tieto on hankittu, miten sen laatu on varmistettu ja liittyykö tieto viranomaisen lakisääteisiin tehtäviin.
Tietosuojavaltuutettu voi kertoa tarkastusta pyytäneelle vain sen, että rekisterinpidon laillisuus on tarkistettu. Sitä, oliko kysyjän nimi rekisterissä vai ei, ei kerrota.
Aarnion mukaan esimerkiksi Supon rekistereistä löytyy harvojen nimi. Ainakaan vanhan ylioppilastalon valtaajia siellä tuskin enää on.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
