Apteekkariliitto: Oriolan lääketoimituksissa edelleen ongelmia
Lääketukkuri Oriolalla on edelleen ongelmia tuotteiden toimittamisessa, kertoo Apteekkariliitto.
Ongelmia on ollut esimerkiksi haavanhoitotarvikkeiden ja eläinhoitotuotteiden toimituksissa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI"Lääkkeissä toimintavarmuus on parantunut, mutta muissa tuotteissa on edelleen ongelmia. Ongelmia on ollut esimerkiksi haavanhoitotarvikkeissa ja eläinhoitotuotteissa", kertoi Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen.
"Päivittäin on apteekkeja, joihin lääkekuljetukset eivät kulje luotettavasti", Kostiainen jatkaa.
Oriola kertoi viikko siten, että lähes kaikki lääkkeet pystytään toimittamaan normaalisti. Oriolan lääketoimitusten ongelmat alkoivat syyskuun alussa, jolloin yhtiö otti käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän.
STT ei sunnuntaina tavoittanut Oriolan edustajaa kommentoimaan asiaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
