
Polttoöljy halpenee raakaöljyn perässä
USA ensi kertaa 75 vuoteen öljyn nettoviejämaaksi.
Polttoöljyä on korvattua maatilojen lämmityksessä paljon hakkeella, öljy on kuitenkin varalla. Kuva: Jaana KankaanpääRaakaöljyn hinta on alentunut parissa kuukaudessa yli neljänneksen 85 dollarista tynnyriltä 58 dollariin.
Samalla kevyen polttoöljyn hinta on Suomessa alentunut 10–15 senttiä litralta. Marraskuun puolivälissä kesälaatuinen lämmityspolttoöljy maksoi 1,04 euroa litralta ja kuukautta aiemmin vielä hieman enemmän, Tilastokeskus kertoo.
Perjantaina esimerkiksi Nesteen kesälaatuisen polttoöljyn hinta oli noin 92 senttiä litralta.
Raakaöljyn hinnan lasku johtuu lähinnä siitä, että tuotanto ylittää kysynnän. Öljyntuottajamaiden järjestö Opec ei päässyt torstaina Wienissä sopuun tuotannon rajoituksista, mikä alensi raakaöljyn hintaa entisestään. Perjantaina sopimukseen kuitenkin päästiin, mikä nosti lievästi öljyn hintaa runsaaseen 61 dollariin tynnyriltä.
Asiantuntija Lauri Kärnä Nesteeltä kertoo, että kesällä öljyn hinta nousi nopeasti, kun USA:n pakotteet Irania vastaan alkoivat purra ja maailmantalous kasvoi vauhdilla.
Hintojen laskuun lokakuussa vaikuttivat se, että Saudi-Arabia, Venäjä ja USA nostivat tuotannon ennätystasolle ja USA:n ja Kiinan tullinokittelu heikensi ennusteita talouskasvusta.
"Nyt näyttää siltä, että öljyn tuotanto on ensi vuonna suurempaa kuin kysyntä", Kärnä arvioi.
Suuri muutos on tapahtunut Yhdysvalloissa, jossa liuskeöljyn ja -kaasun tuotannon tekniikka on kehittynyt ja samalla alentanut molempien hintaa roimasti.
Viime perjantaina Bloomberg uutisoi, että USA on noussut ensimmäisen kerran 75 vuoteen öljyn nettoviejäksi. Kysymys oli yhdestä viikosta, mutta muutos on joka tapauksessa hurja verrattuna siihen, että Yhdysvallat oli vielä kymmenen vuotta sitten täysin riippuvainen Lähi-idän öljystä.
Kärnän mukaan tämä voi vaikuttaa paljon maailmanpolitiikkaan. Saudi-Arabia on jo alkanut lähentyä Venäjää varmistaakseen aseiden saannin, koska Yhdysvalloilla voi olla varaa olla toimittamatta niitä tulevaisuudessa.
Muutama vuosi sitten öljyn hinta oli pitkään yli sadan dollarin tynnyriltä, mutta liuskeöljy pudotti sen pysyvästi alemmas. Nykyisin liuskeöljyn tuotantokustannus on 40–50 dollaria tynnyriltä.
Suomessa bensiinin ja kevyen polttoöljyn hinta seurailee raakaöljyn ja dieselöljyn maailmanmarkkinahintaa. Hinnan muutokset Suomessa ovat kuitenkin selvästi raakaöljyä pienempiä suureksi osaksi siksi, että hinnasta suurin osa on veroa.
Dieselöljyn tuotantokustannukset ovat nousseet ja kysyntä kasvaa talvea kohti, jonka vuoksi dieselin hinta on noussut jo 98-bensiinin tasolle.
Maataloudessa kevyen polttoöljyn merkitys on suuri, koska vuosikulutus on arviolta 400 miljoonaa litraa. Silloin jo kymmenen sentin hinnan muutos vuodessa tekee 40 miljoonan euron muutoksen maatilojen tuloihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


