Energiatodistus johtaa kiinteistöveron kiristykseen
Sain käsiini Keravalta vastikään tehdyn energiatodistuksen sähkölämmitteisestä 1994 rakennetusta puutalosta.
Tästä talosta oli tarkat sähkönkulutuksen seurannat, joista ilmeni, että sähköä kului 15 200 kilowattituntia vuodessa. Tällä todellisella lukemalla hänen talonsa kuuluisi energialuokkaan B. Todellista kulutusta ei kuitenkaan huomioida rakennuksen energiatodistusta laskettaessa, vaan laskennallinen energiankulutus, joka sähkön osalta oli 20 340 kilowattituntia.
Jos talo kuluttaisi tuon määrän, sisälämpötila olisi 27 astetta. Tosiasiassa laskennallistakaan arvoa ei käytetä, vaan se kerrotaan sähkölämmityksen kohdalla kertoimella 1,7, jolloin tulokseksi saadaan 34 577 kilowattituntia ja luokaksi D. Tuolla kulutuksella sisälämpötila olisi 60 astetta, mikä vastaa jo lähes saunaa.
Kertoimien käyttöä perustellaan juuri nyt uusiutumattomien luonnonvarojen kulutukseen perustuvana. Jokin aika sitten perustelut olivat vielä aivan toiset – perusteluna oli eri energiamuotojen ympäristön kuormitus eli päästöt.
Suomen tapauksessa sähkö on vähäpäästöistä, sillä siitä tuotetaan 73 prosenttia hiilidioksidivapaasti ydin- tai vesivoimalla tai ainakin hiilidioksidineutraalisti uusiutuvalla energialla. Uusiutuvan energian osuus Suomen sähköntuotannosta on peräti 41 prosenttia.
Pyysin pätevöityneen energiatodistusasiantuntijan laskemaan samaan keravalaiseen taloon E-todistuksen erilaisilla lämmitysmuodoilla.
Jos talo lämpiäisi öljyllä, kulutus laskisi 203 kilowattituntiin neliöltä ja E-luokka olisi edelleen D. Alkuperäinen laskennallinen neliökulutus sähköllä olisi ollut 232 kilowattituntia neliöltä eli lähellä luokkaa E.
Mielestäni fossiilisen energia tuottamalla 100 prosenttia hiilidioksidia kuormittaa ympäristöä enemmän kuin Suomen sähkö. Nyt käy niin, että ympäristöä enemmän kuormittamalla öljyä polttaen saa saman tai jopa paremman todistuksen. Jos talo olisi kaukolämmössä, niin luokka olisi C ja kulutus neliöltä 159 kilowattituntia.
Koomisinta on, että talo sijaitsee Keravalla noin neljän kilometrin päässä voimalaitoksesta, joka tuottaa hakkeella sekä sähköä että kaukolämpöä. Sähkön hävikki tuolla matkalla on hyvin vähäinen, mutta kaukolämmöllä energiahävikkiä on. Saat siis samasta voimalasta paremman energiatodistuksen kuluttamalla enemmän energiaa.
Tätä mysteeriä on tuotu esiin pitkin kesää ja siihen löytyykin looginen selitys: ympäristöministeriö on teettänyt jo vuonna 2009 selvityksen rakennusten kiinteistöveron porrastamisesta energiatehokkuuden ja lämmitystavan perusteella. Keskeisenä tavoitteena on päästöjen vähentäminen.
On siis iso riski, että kiinteistöveron perusta muuttuu.
Ongelmallista tässä on se, että nykyisessä muodossa energiatodistuksen laskentamenettely muuttaa lopputuloksen suuresti lämmitystavasta riippuen ilman, että kyse olisi energiatehokkuudesta. Tämä asia näyttäisi toteuttavan ympäristöministeriön vuoden 2009 selvityksen lämmitystavan riippuvuudesta energiatodistukseen.
Tähän asiaan Suomen Omakotiliitto haluaa muutoksen kansalaisaloitteella, johon löytyy suora linkki liiton sivuilta. Allekirjoitukseen ei tarvita kuin pankkitunnukset.
Harri Kämäräinen
Kellokoski
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
