Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kotona ihminen toimii autopilotilla, minkä vuoksi säästökohteet voivat jäädä huomaamatta – rahat ja ympäristö säästyvät usein samalla kertaa

    Omien kulutustottumusten tarkastelussa rehellisyys kannattaa.
    Kodista löytyy lukuisia rahan- ja energiansäästökohteita: Älä viivy pitkään suihkussa, säädä huoneen lämpötila maltilliseksi äläkä pidä kiuasta turhaan päällä.
    Kodista löytyy lukuisia rahan- ja energiansäästökohteita: Älä viivy pitkään suihkussa, säädä huoneen lämpötila maltilliseksi äläkä pidä kiuasta turhaan päällä. Kuva: Juho Leskinen

    Asumiskulut ovat suomalaisten suurin menoerä, ja siksi niistä löytyy myös säästettävää, kertoo kuluttajaekonomisti Paula Pessi Kuluttajaliitosta.

    "Kahden euron kuukausittainen säästövinkki voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta jos niitä kohteita löytää viisi, onkin säästänyt jo kympin ja vuositasolla yli satasen", Pessi kuvailee.

    Hän korostaa, että ihmisten asuinolosuhteet ovat todella erilaisia, joten yksi keino sopii yhdelle ja toinen toiselle.

    Kun etsii säästökohteita asumismenoissaan, kaikki lähtee siitä, että tiedostaa, mihin rahaa kuluu. Ihminen toimii omassa kodissaan usein ikään kuin autopilotilla, jolloin omia kulutustottumuksia – ja potentiaalisia säästökohteita – ei tule ajatelleeksi.

    Nykyään useimmat sähköyhtiöt tarjoavat verkkopalvelussaan mahdollisuuden tarkastella omaa sähkönkulutusta. Jos sähkönkulutuksesta esimerkiksi löytyy piikkejä myöhäisiin kellonaikoihin, kannattaa pohtia, voisiko yösähkö olla hyödyksi omassa taloudessa.

    Kulutustaan kannattaa tarkastella myös veden osalta erityisesti, jos vesi lämpiää lämminvesivaraajassa. Viileämmät ja lyhyemmät suihkut säästävät lämmintä vettä.

    "Se on samalla yksi esimerkki tavasta säästää yhtä aikaa sekä rahaa että ympäristöä", Pessi huomauttaa.

    Lämpötilan muuttaminen ylös- tai alaspäin vaatii aina energiaa. Lämpötilaerojen pohtiminen tarjoaa mahdollisuuksia säästökohteiden etsimiseen.

    Suomessa ulkona on useammin kylmempi kuin sisällä, mutta sisälämpötilan ei kannata huidella hellelukemissa. Jos tuntee vetoa, kannattaa mieluummin tiivistää ikkunat ja laittaa villasukat jalkaan kuin säätää termostaattia kaakkoon.

    "Asuintaloja saatetaan pitää liian lämpiminä tai liian kylminä. Liika lämpö haaskaa energiaa, ja alilämmittäminen johtaa helposti rakenneongelmiin ja kosteusvaurioihin, mikä käy todella kalliiksi korjata", Pessi kertoo.

    Sähkökiukaat ovat melkoisia sähkösyöppöjä, hän jatkaa. Siksi kannattaakin tutkailla, riittääkö lyhyempi kiukaan esilämmittäminen tai onko kiuas turhan pitkiä aikoja päällä saunojien välissä.

    Myös kylmäsäilytys saa sähkömittarin raksuttamaan tiheään.

    "Ensinnäkään jääkaappia ja pakastinta ei pidä sijoittaa lieden viereen kuumenemaan. Toiseksi ne on syytä pitää puhtaina ja jäättöminä, jotta ne eivät käy ylikierroksilla. Kolmanneksi kannattaa pohtia, ovatko ne vanhoja ja energiasyöppöjä ja olisiko niiden päivittäminen paikallaan", Pessi listaa.

    Pessi suosittelee uhraamaan ajatuksen kodin automaatiolle, jos asuu omakotitalossa tai usean huoneen asunnossa. Teknisten järjestelmien avulla voi esimerkiksi säätää kodin lämpötilan laskemaan pari astetta niiksi tunneiksi, kun ei ole kotona.

    "Jos haluaa käyttää tekniikkaa, siinä voi säästyä aikaa, rahaa ja ympäristöä."

    Etenkin omakotiasujille kaupitellaan herkästi kaikkea mahdollista ikkunoista aurinkopaneeleihin ja savupiippuremonttiin, Pessi huomauttaa.

    "Innokkaiden kotimyyjien kohdalla on syytä laittaa jäitä hattuun. Jos kokee tarvetta ostaa vaikka aurinkopaneeleja, on syytä verrata ostokuluja ja sitä, milloin ne maksavat itsensä takaisin. Rehelliset laskelmat ovat kannattavampia kuin ostopäätöksen tekeminen hätäisesti."

    Kodin säästökohteet

    • Ensin kannattaa katsoa kuntoon suuret linjat, kuten lämmitysratkaisut. Sen jälkeen voi hienosäätää esimerkiksi vaihtamalla vanhat halogeenit ledeiksi.
    • Sähkön kilpailuttamisella tarkoitetaan sähkön energiaosuuden kilpailuttamista. Sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa. Hintavertailuja voi tehdä esimerkiksi osoitteessa sahkonhinta.fi.
    • Maalaisjärjellä pärjää pitkälle: ei kannata pitää ikkunaa auki ja patteria täysillä samaan aikaan tai laittaa kuumaa ruokaa jääkaappiin.