Puoluetoverit painostavat Orpoa kokoomuksen johtajaehdokkaaksi
Orpon lähipiiristä kerrotaan STT:lle, että vetoomuksia ja kyselyitä on tullut kiihtyvällä tahdilla viime viikkojen aikana.Sisäministeri Petteri Orpoa (kok.) patistetaan voimakkaasti lähtemään mukaan kokoomuksen puheenjohtajakisaan.
Orpoon on lähteen mukaan vedonnut ihmisiä myös aiemmista puoluejohdoista. Yhteensä vetoomuksia olisi lähteen mukaan tullut satakunta. Pyyntöjä on tullut kansanedustajilta, entisiltä ministereiltä, piirijohtajilta ja muilta puolueen aktiiveilta.
Kokoomuksen puheenjohtajaspekulaatiot vauhdittuivat, kun varmistui, että kansanedustaja Elina Lepomäki haastaa puheenjohtaja Alexander Stubbin.
Ylen mukaan Orpo kertoisi tänään, harkitseeko hän lähtöä mukaan puheenjohtajakisaan. Arvailuista hänen kisaan lähdöstään kertoi eilen myös MTV.
Orvon kerrotaan suhtautuvan vetoomuksiin vakavasti, mutta hän ei ole myöntänyt julkisuudessa, että harkitsisi Stubbin haastamista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
