Karhujen kanssa telttailemassa
Nuorena geologina työskentelin vuosia Kanadassa. Luoteisterritorion kartoitustehtävissä telttaleirit sattuivat usein alueille, joissa oli karhuja. Enimmäkseen elettiin rauhassa puolin ja toisin, mutta kaiken varalta leirivarustukseen kuului Vietnamin sodan aikainen lyhyt viidakkokivääri.
Amerikan mustakarhu vastaa suomalaista petoa, joka yleensä välttelee ihmistä mutta on jokseenkin utelias.
Toisinaan kun palasi leiriin, karhujen vierailu siellä paljastui. Teltan läpi oli kävelty, ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen niin, että yhtään seinää ei ollut jäänyt ehjäksi. Alumiinisen toimistolaatikon kannessa oli kulmahampaista siistit kaksi reikää. Keittiöteltassa jokainen säilykepurkki oli purtu rikki, jauhot oli pemastettu ympäriinsä ja kaikki sotkettu.
Vesitaso lensi kerran viikossa leiriin tilatut ruokatarvikkeet. Maidonkin oli kauppias jäädyttänyt, ja se juotiin heti sulettua. Muut tarvikkeet kaivettiin sammalella peitettyyn kuoppaan: päälle jäätelöt, kanat ja kyljykset ja parhaiten säilyvät pihvit alimmaiseksi.
Iltojen pimettyä syksyyn muonavarastolla kävi joskus valikoiva vieras. Sille eivät kelvanneet possunkyljykset, vain alimpana olleet naudanlihat oli viety.
Karhu liikkuu täysin äänettömästi, mutta joku yö heräsin, kun tunsin, että karhu oli telttani vierustalla. Sänkyni ja sen välissä oli vain telttakangas, mutta sisälle telttaani se ei pyrkinyt. Eikä muulloinkaan, saattoi vain katsella oviaukosta.
Pyhäpäivät pidettiin vapaata pyykin pesua ja varusteiden huoltoa varten. Olin syyskesän päivänä leirissä, kun isokokoinen nenäkäs uroskarhu tuli uhittelemaan. Noin kymmenen metrin etäisyydeltä arvioimme toisiamme silmästä silmään.
Karhu ei osoittanut mitään vihamielisyyteen viittaavaa, mutta sen ei kuulunut tulla leiriini. En edes tarkkaan muista, mihin tähtäsin. Kaksi kertaa ehdin laukaista, ja kiusankappale putosi polvilleen (jos karhulla on polvet…?).
Kaivosyhtiön vanha prospektaaja oli omassa leirissään vaimonsa kanssa. Vaimon laittamaa karhun paahtopaistia vanhukset tarjosivat kylään tulleelle geologillekin.
”Jotkut eivät voi nylkeä karhua, koska se ilman turkkia näyttää liikaa ihmiseltä!” sanoi Gene.
Vuosia myöhemmin telttaretkellä tutulla leirijärvellä aamusella aioimme vaimon ulos kattamalle aamiaiselle. Teltasta kömpiessämme näimme emokarhun pienen poikasensa kanssa kattauksella.
Aamiaisemme ei kuitenkaan paljon kiinnostanut, ja pian vieraat poistuivat. Somat pienet hampaan jäljet vain jäivät voipakettiin, josta pikkukarhu oli maistiaisensa haukannut.
Seppo Mononen
geologi
Ilmajoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
