Puuta, tulta ja tervaa
Juho Niskala, Vesa Parkatti, Pyry Veteli, Tapio Poikonen ja Henri Honkanen (edessä) tervaavat haapiota levitystä varten. Rami Marjamäki Kuva: Viestilehtien arkistoJUUPAJOKI (MT)
Järvenranta täyttyy opiskelijoista, kun nuotio sytytetään haaparuuhen levitystä varten. Mutta missä on itse haapio?
Hetken kuluttua pari kurssilaista ui laiturin luokse, jonka alla haapio on ollut upoksissa viikonlopun ajan.
”Veteen upottaminen pehmittää puuta ja vähentää syttymisvaaraa levityksen aikana”, kertoo veneprojektin vetäjänä toiminut Pyry Veteli.
Opiskelijoiden rakentaman kurssityön ehtona on, että pääraaka-aineena on puu.
Veteli sai keväällä idean haapion valmistuksesta.
”Haapaa pidetään yleisesti roskapuuna. Mielestäni kaikelle puulle on käyttöä. Osa käyttötarkoituksista on hyvin erikoistuneita ja osa on vaan jäänyt unholaan. Haapiosta olen muutamaan kertaan lukenut, mutta mitään aiempaa kokemusta sen tekemisestä ei ole.”
Kurssityöhön käytetty puu kaadettiin jo toukokuun lopussa. Kesäkuun sateiset säät kuitenkin hidastivat työn etenemistä.
”Jos olisi aiempaa käytännön kokemusta haapion teosta, tämä projekti menisi huomattavasti nopeammin”, Veteli toteaa.
Muinaistekniikan käyttö on aina uhkarohkeaa. Oppiminen tapahtuu yrityksen ja erehdyksen kautta.
”Kenelläkään kurssilaisista ei ollut aiempaa kokemusta haaparuuhen veistosta. Katsoimme yhdessä 1930-luvulla kuvattua filmiä haapion teosta. Teoria on kuitenkin aina eri kuin käytäntö”, Veteli huomauttaa.
Ennen työn aloittamista kurssilaiset harjoittelivat höyläystä ja koverrusta pienen harjoituskappaleen avulla.
”Haapion teon kriittisin vaihe on ehdottomasti levitys. Puussa on yleensä jo valmiiksi pieniä halkeamia, jotka voivat sitten levityksessä lähteä helposti leviämään.”
Kaadetusta haavasta sahattiin haapiota varten yli kuusimetrinen tyvitukki. Puu oli noin 60-vuotias ja läpimitaltaan yli puolimetrinen.
Vetelin mukaan haapion voi tehdä pienemmästäkin puusta, kunhan tyvitukki on terve.
”Sivusta päin katsottuna näyttää siltä, että rungosta tulee vaan lastua lastun perään eikä työ lopu ikinä”, toteaa kurssiassistentti Juho Kotilainen.
”Kesän alussa päätettiin äänestyksellä, mikä kurssityöehdotuksista valitaan. Ehdolla oli muun muassa puinen frisbeegolfrata, mutta päädyimme kuitenkin Pyryn ehdottamaan haapioon. Kun projekti saatiin alkuun, on aina hyvällä säällä ollut joku veistämässä tai kovertamassa haavan runkoa”, kertoo toinen kurssiassistentti Miika Karppinen.
Hänen mukaansa Vetelin kunnianhimoinen asenne ja erinomaiset johtajan taidot ovat mahdollistaneet haapioprojektin toteuttamisen.
Haapion tekoa varten kurssilaiset ostivat erikoistyökaluja, kuten telson ja kavahöylän.
”Teetimme kavahöylän sepällä. Sen terä on kaareva, jolloin sillä voi höylätä veneen sisäpintaa poikkisyyhyn”, sanoo Veteli.
Hyytiälän kenttäkurssilla Juupajoella oli tänä kesänä mukana noin 50 henkilöä. Kaikki osallistuivat kurssityön tekemiseen enemmän tai vähemmän.
”Emme tiedä vielä, tuleeko haapiostamme vain näyttelyesine vai uskallammeko säilyttää sitä venevajassa kaikkien käytettävissä”, Veteli vitsailee.
ANNI-SOFIA HOPPI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
