HEVOSELÄMÄÄ Hevonen ojassa
Aamuheinien jaossa huomasin rakkaan ruunani kadonneen. Totta se oli, 700-kiloinen Poju-hevonen oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Minun oli pakko lähteä hoitamaan työpaikan hevosia, joten mystisesti kadonneen ruunan etsiminen jäi isännän tehtäväksi.
Pian tulikin puhelinsoitto. Reipas ruuna oli löytynyt tiluksiamme kiertävästä isosta ojasta. Tosin ruuna ei ollut enää kovin reipas, sillä suuren ojan pohja oli pettävää savea ja pinta jäässä.
Hälytin ystäväni Helin isännälle avuksi, sillä itse en pääsisi paikalle ennen kuin työt oli tehty. Oma hevoseni piti jättää pulaan kunnes vieraat oli hoidettu.
Kohta tuli uusi puhelu. Hevosta ei saataisi ojasta ilman apua. Soitin hätäkeskukseen, mistä lähetettiin pelastuslaitos paikalle. Tein työt valmiiksi ennätysajassa, ja ajoin takaisin kotiin niin kovaa kuin ilkesin.
Olin hysterian partaalla, kädet ristissä ja itku kurkussa. En tiennyt yhtään, mikä minua paikalla odottaisi.
Heli oli onneksi ottanut ohjat käsiinsä. Palokuntakin oli paikalla kolmen auton ja kahdentoista miehen voimin. Liityin kiitollisena käskyläisten joukkoon ja hain vilttejä, vettä ja ruokaa.
Heitin ruunan eteen tukon heinää, jota se alkoi heti syödä. Ajattelin, ettei hevonen tee kuolemaa jos kerran ruoka maistuu ja huokaisin helpotuksesta.
Naapurini soitti viereiseen talliin, josko sieltä löytyisi ruunalle paikka, kun se saataisiin ylös ojasta. Minun pihattotallini ei riittäisi sulattamaan ja kuivattamaan hevosta. Tallista vastattiin tylysti, ettei paikkaa ollut tarjota. Ihmisten väliset vihamielisyydet siis menivät eläimen hyvinvoinnin edelle.
Paikalle saatiin traktori ja minä lähdin hakemaan hevostraileria valmiiksi pihaan. Trailerilla oli määrä kuljettaa ruuna Helin talliin muutaman kilometrin päähän. Traileri oli umpijäässä eikä suostunut yhteistyöhön, oli palattava ilman.
Sillä aikaa Poju oli saatu ylös ojasta ja se seisoi tärisevänä pihassa. Traktorilla oli kaivettu ojanpiennarta kunnes hevonen oli päässyt ponnistamaan tukevalle maalle.
Laitoin kasan kuivia vällyjä ruunan päälle ja lähdin taluttamaan sitä Helin tallille. Kävelimme ja juoksimme vuoron perään, ettei ruuna päässyt kangistumaan.
Perillä hevonen vietiin lämpimään talliin ja sitä huuhdeltiin lämpimällä vedellä. Talliin tuotiin myös muita hevosia ruunaa lämmittämään.
Pojun ruumiinlämpöä seurattiin tunnin välein, mutta kuumetta ei noussut. Poju nukkui ja söi koko seuraavan vuorokauden. Sen jälkeen se oli kuiva häntäruotoa lukuun ottamatta. Sen minä kuivasin hiustenkuivaajalla, minkä jälkeen aloin valmistella kotiin lähtöä. Hevonen yritti takaisin karsinaan, jossa se oli saanut niin paljon huomiota ja hellää huolenpitoa. Suostui se mukaan kuitenkin.
Perille päästyä kuulin, että isäntä oli Pojun löydettyään mennyt ojaan yrittämään hevosta ylös. Ruuna oli ponnahtanut liikkeelle ja kaatunut isännän päälle. Isäntä oli jäänyt likistyksiin ja joutunut takomaan hevosta ihan tosissaan saadakseen sen pois päältään.
Heli oli löytänyt miehen talosta sokkitilasta, komentanut tämän vaihtamaan kuivaa ylleen ja lähtenyt etsimään hevosta. Olisin voinut hevosen lisäksi siis menettää myös miehen.
Jälkeenpäin ajateltuna kaikki olisi todellakin voinut päättyä huonosti. Mutta nyt Poju voi taas hyvin ja on oma itsensä. Se on meille paras palkinto koko hurjasta episodista. Rakkaasta hevosesta tuli entistäkin rakkaampi, sillä pelkkä ajatus sen menettämisestä tuntuu kamalalta.
PIA PAPINNIEMI
Kouvola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
