Suuri Ponileiri keräsi 50 osallistujaa
Marita Waenerberg Amanda Laine valmistautuu ajolupakokeeseen valjastamalla Enni Honkasen Tyyne-ponia. Honkasen koe on jo ohi. Kuva: Viestilehtien arkistoKokemäki (MT)
Suuri Ponileiri järjestettiin Kokemäellä toista kertaa. Viime torstaina päättyneelle leirille osallistui 50 lasta ja nuorta ja 32 ponia.
Tänä vuonna ohjelmasta oli pudotettu ratsastus ja valmennus, koska osallistujia oli niin paljon. Leirillä keskityttiin harjoittelemaan ajamista ja valjastamista. Osa suoritti leirin päätteeksi poniajolupakortin.
Halukkaita leirille oli lähes kaksi kertaa niin paljon kuin leiripaikkoja. Tulijoita oli ympäri Suomen. Nuorimmat olivat alle kouluikäisiä, vanhimmat yläasteella.
Poniraviharrastajia on Suomessa muutamia tuhansia. Kustannukset pitävät määrän pienehkönä.
”Ponin hankinta on ongelmakohta, koska kaikilla ei ole siihen varaa”, sanoo leirin ohjaaja ja Hippos ry:n nuorisovastaava Elina Hirvonen.
Ravinuorten toimintaan pääsee kuitenkin mukaan ilman omaa ponia. Raviradasta riippuen tarjolla on erilaisia harrastusryhmiä ja kursseja.
Ohjaaja Sanna Nyyssönen lisää, että harrastuksessa voi päästä alkuun lainaamalla ponia entiseltä harrastajalta. A-kategoriassa eli 107-senttisillä tai pienemmillä poneilla ei voi enää kilpailla täytettyään 19.
Leirin viimeisenä päivänä ponikatoksen edusta oli täynnä jännittyneitä nuoria, jotka odottivat vuoroaan ajokokeeseen. Sen jälkeen vuorossa oli vielä teoriaosuus.
Ajolupakokeeseen osallistuville nuorille oli lähetetty poniravien sääntövihko jo ennen leiriä. Osa oli lukenut säännöt viidesti etukäteen, osa tarttui papereihin vasta leirillä.
”Yksi tyttöporukka ilmoitti tänä aamuna, että ’me herättiin jo kuudelta lukemaan sääntöjä!’” Sanna Nyyssönen nauraa.
Pienimmät lapset olivat viimeisenä päivänä jo niin väsyneitä, että he saivat jäädä leirikeskukseen pelaamaan jalkapalloa.
KATJA SAHLSTEDT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
