Harkittuja karsintoja, kiitos

Tänään on se päivä, kun hallituksen rakennepaketti tullee julki. Sen avulla on tarkoitus nitistää yhdeksän miljardin euron kestävyysvaje, laittaa kuntien talous kuntoon ja lisätä kansan työssäkäyntiä.

Tavoitelistalla ei ole mainittu kansainvälistä luottoluokitusta, mutta se kaiken takana kuitenkin on: Suomi haluaa pysyä AAA-kerhossa ja näyttää, että sen talous on kunnossa ja että meille uskaltaa lainata edullista rahaa.

Hallitus saattaa pullauttaa tänään ulos mitä vain, eivätkä kaikki taputa.

Vasemmisto ärähtää, jos sosiaalietuuksilla eläviä aletaan kepittää töihin tai jos kuntien tehtäviä vähennetään. Jälkimmäinen tarkoittaa potkuja ”turhille” työntekijöille.

Vaihtoehtona ei useinkaan ole koko palvelun tai toiminnan lopettaminen kunnasta, vaan sen siirtäminen muiden hoidettavaksi. Esimerkiksi aikuisten hammashoito ei ole ollut kuntien tehtävä kuin 11 vuotta. Kunnallinen hammashoito on kaventanut (mutta ei poistanut) suun terveyden eroja kansalaisten välillä ja jos se lopetetaan, kuilu uhkaa revetä uudelleen.

Mutta kuinka pitkälle ulottuu yhteiskunnan ja mistä alkaa ihmisen oma vastuu?

Tässä onkin nyt rahapulan ydin: sinänsä hyvät palvelut ovat laajentuneet sellaisiksi, ettei niihin ole enää varaa. Ei kunnilla eikä valtiolla.

Samalla kun palvelukirjo on laajentunut, vanhankin tarjonnan hinta on noussut. Terveydenhoidossa on tullut parempaa ja samalla kalliimpaa. Hoitajia, opettajia ja muita aikuisia on aiempaa enemmän lasten, nuorten ja vanhusten opetus- ja kasvatusryhmissä ja osastoilla.

Ihmisten käsitys palveluiden hyvästä tasosta on noussut niin, että tavallisen uimahallin sijasta kunnassa pitää olla kylpylä, luistinradan sijasta jäähalli, jalkapallonurmi vihreänä vuoden ympäri, katujen kivetyt ja nopeasti auratut, kunnallista tapahtumatarjontaa kaikenikäisille ja hoitoon pitää päästä jonottamatta.

Nyt hallitus aikoo vetää takaisinpäin. Mikäli ennakkouhoon on uskomista, kunnilta poistetaan tehtäviä, henkilöstön pätevyysvaatimuksista tingitään ja ryhmäkokoja suurennetaan.

Hallitus on miettinyt muutoksia omassa ja valtiovarainministeriön viisaudessa, koska ministeriöiltä ei karsintavinkkejä herunut. Mahalaskun ja lykkäyksen vaara on vielä suuri. Toivokaamme ministereille malttia ja järkeä.

Malttia pitää perusasioista ja heikoimmista huolta ja luottaa ihmisiin.

Esimerkiksi lasten ehdoton oikeus kunnalliseen päivähoitoon on kotona työtään tekeville ja vaikeissa elämäntilanteissa eläville perheen pelastus. Silloin on todellakin kysymys lapsen oikeudesta, syitä kyselemättä.

Tavalliset vauvaperheet saadaan pitämään isompi sisarus kotihoidossa, kun kehitetään kerhotoimintaa ja muutetaan maksuperusteita.

Kunnissa on halua tehostaa työtä, jos esimerkiksi pätevyyksissä voisi joustaa. Työntekijäpuoli vastustaa tätä, mutta kunnan asiakas onkin kuntalainen. Kuinka kauan itsekin yt-neuvottelujen piirissä oleva kuntaveronmaksaja jaksaa ymmärtää pitkiä irtosanomissuojia ja veronkorotuksia, jos niillä turvataan vain työpaikka mutta palvelut eivät parane?

eija.mansikkamaki@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF