Ministeri Koskinen ei kaipaaverohäirikköä puukauppaan
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen istahti perjantaina MTK:n johtokunnan pöydän päähän. Ministeri keskusteli johtokunnan kanssa lähes tunnin ajan. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoMaa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) tapasi maa- ja metsätaloustuottajien järjestön MTK:n johtokunnan perjantaina. Tapaamisen aiheina olivat hallituksen kehysriihi ja ensi vuodeksi uudistuva maaseutuohjelma.
Koskinen ei esittänyt kehysriihestä uusia tietoja. Hänen mukaansa euroista puhutaan todennäköisesti vasta kehysriihen toisena päivänä eli huomenna tiistaina.
Ministeri lähtee kehysriiheen muistuttamaan siitä, että maa- ja metsätalousministeriön pääluokassa on tehty säästöpäätöksiä etupainotteisesti. Samaa asiaa korosti MTK:n johtokunta, kun se evästi ministeriä kehysriiheen.
Koskinen ei lähtenyt ennen kehysriihtä spekuloimaan myöskään veromuutoksilla. Poikkeuksena oli metsämaan kiinteistövero, joka on noussut esiin joissain veropohdinnoissa ja viimeksi palkansaajajärjestö SAK:n ehdotuksissa kehysriihelle.
Ministerin kanta metsämaan kiinteistöveroon on selkeä ei. Hänen mukaansa puukauppa ei kaipaa häiriöitä, joita veromuutos aiheuttaisi. Siitä ministeri ja MTK:n johtokunta olivat täysin samaa mieltä.
Koskinen sai metsäpolitiikan hoitamisesta johtokunnalta kiitoksia. Yksi iso miinus tosin löytyi: metsätilojen sukupolvenvaihdoksen verohuojennus ei ole mennyt eteenpäin.
Koko hallitusta MTK:n johtokunta sen sijaan moitti kovin sanoin siitä, että valtion menoleikkauksilla on isketty muita kovemmin maaseutuun ja sen elinkeinoihin.
Useat johtokunnan jäsenet kertoivat ministerille olevansa huolissaan viljelijöiden jaksamisesta. Huonon kannattavuuden lisäksi viljelijöiden jaksamista kuormittavat etenkin tukivalvonnat ja tukiin ja ympäristölupiin liittyvä byrokratia.
MTK:n johtokunta linjasi perjantain kokouksessaan asioita, joiden huomioon ottamista se edellyttää kehysriiheen kokoontuvalta hallitukselta.
Kannanoton mukaan maatalouden leikkaukset on jo viety äärimmilleen. Kotimaisen ruuantuotannon toimintaedellytyksiä on heikennetty nykyisen hallituksen aikana jo yli 300 miljoonalla eurolla.
Lisäleikkausten sijaan hallituksen pitääkin perua aiemmin sovitut ensi vuoden maatalouden rahoituksen leikkaukset, MTK:n johtokunta vaatii. Johtokunta edellyttää, että hallitus kohtelee maaseutua ja sen elinkeinoja tasapuolisesti muihin verrattuna.
MTK:n johtokunta näkee, että hallituksen kehysriihen päätösten tulee vauhdittaa, ei jarruttaa talouden ja työllisyyden kasvua. Kasvua hidastaviin veronkorotuksiin tai veropohjan laajentamiseen ei tässä tilanteessa ole varaa. MTK:n johtokunta tyrmää metsämaan kiinteistöveron, jonka jotkut tahot ovat nostaneet keskusteluun.
MTK muistuttaa, että suomalaiset haluavat syödä suomalaista ruokaa ja kansantaloutemme tarvitsee hyvin toimivat puumarkkinat sekä lisää uusiutuvaa energiaa. Niitä tavoitteita hallitus ei saa kehysriihen päätöksillä vaarantaa.
MTK:n johtokunta moittii Suomen energiapolitiikan ajautuneen väärään suuntaan, kohti kivihiilenkatkuista tulevaisuutta. Siihen tarvitaan johtokunnan mielestä muutos, joka lisää metsäenergian käyttöä.
MTK:n johtokunnan mielestä hallitus voisi helpottaa viljelijöiden asemaa myös vahvistamalla viljelijöiden asemaa kauppaan verrattuna.
MTK:n evästykset kehysriiheen olivat tarkemmin listattuna perjantain lehdessä. Ne ja MTK:n johtokunnan kannanotto ovat myös MTK:n verkkosivuilla www.mtk.fi.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
