Googlen maahankinnat Suomesta nousevat jo tuhansiin hehtaareihin – uusin ostos Vaalassa
Maa-alue koostuu metsistä, pelloista ja tiealueista.
Myyty datakeskusalue sijaitsee Nuojuanlammen ja Pyteränlammen välisellä niemellä, vesistöistä hieman sisämaahan päin. Kuva: Vaalan kuntaGoogle on ostanut laajan maa‑alueen Vaalan kunnasta mahdollisen datakeskuksen rakentamista varten. Alue sijoittuu noin kuuden kilometrin päähän Vaalan keskustasta.
Vaalan kunnanjohtajan Minna Kärkkäisen mukaan Google ja kunta ovat sopineet, että ostettavan alueen pinta-alaa ei julkisteta. Yleiskaavoitettava alue on kuitenkin kooltaan lähes 900 hehtaaria, ja siitä asemakaavoitettava osuus on noin 380 hehtaaria. Maan myyjinä on useita yksityisiä omistajia.
Kärkkäinen kertoo, että Googlen hankkima maa-alue koostuu muun muassa kitukasvuisesta metsästä, pelloista ja tiealueista.
Ennen maa‑alueen hankintaa ja kaavoituksen käynnistämistä Google teetti alueella selvityksiä varmistaakseen sen soveltuvuuden suunniteltuun käyttötarkoitukseen. Tutkimuksiin sisältyi muun muassa 25 prosentin suuruisen luonnonsuojelualuevarauksen tarkastelu sekä mahdollisuudet hukkalämmön hyödyntämiseen.
”Mahdollinen datakeskusalue voisi olla merkittävä sekä kunnan että koko alueen taloudelle, tuoden runsaasti työpaikkoja Vaalaan jo rakennusvaiheessa ja myöhemmin pysyvää työllisyyttä”, Kärkkäinen kertoo tiedotteessa.
Google hankki vastikään 1 400 hehtaaria valtion maata Kajaanista ja Muhokselta varautuakseen rakentamaan sinne datakeskuksia. Googlella on ollut datakeskustoimintaa Haminassa jo yli kymmenen vuoden ajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




