
”Oli kauheaa, kun viereisessä huoneessa ihminen huusi monta tuntia” – Raimo, 77, sai hoitoa vasta paikkakunnalta toiselle siirtelyn jälkeen
Eläköitynyt pitkän linjan maanviljelijä ei anna korkeaa arvosanaa sote-palveluiden nykytilalle.Joutsa
Raimo Salonen toivoo jalkansa parantuvan vielä niin hyvin, että hän pääsisi jälleen metsästämään Hilma-koiransa kanssa. Kuva: Petteri KivimäkiEläkkeellä oleva entinen lypsykarjatilan isäntä Raimo Salonen, 77, on saanut tuta sote-palveluiden saatavuusongelmista Keski-Suomessa.
Salosen polvinivel uusittiin viime vuoden toukokuussa Sairaala Novassa Jyväskylässä, mutta jalka on oireillut sen jälkeen.
”Ei se operaatio kyllä kovin hyvin onnistunut, koska jalka on ollut taipuvainen turpoamiseen sen jälkeen. Pari viikkoa sitten samaan jalkaan iski ruusu, joka nosti kuumeen yli 39 asteeseen”, Salonen kertoo.
Salosen tytär saapui toisesta maakunnasta saakka ja vei isänsä autolla Jyväskylään Sairaala Novaan. Hoitoa sai kuitenkin odotella keskussairaalassa pitkän tovin.
”Sanottiin, että saan osastolta paikan, kun sellainen vapautuu. Odottelin vuorokauden ensiavussa. Sain antibioottia, mutta jalkaani ei ehtinyt kukaan edes kunnolla tarkastamaan, saati hoitamaan”, Salonen sanoo.
Ruokaa ei kuulunut, vaikka tunnit vierivät.
”Lopulta kun useamman kerran pyysin, niin hoitaja toi mustikkakeittopurkin ja voileivän. Siellä oli hoitajilla kova kiire koko ajan.”
Hurjinta oli kuunnella vieressä, kun toinen potilas huusi tuskaansa.
”Oli kauheaa, kun viereisessä huoneessa ihminen huusi monta tuntia. Eikä hän saanut siihen tuskaansa mitään ratkaisevaa apua.”
”Vähän ihmetyttää, että eikö me oltaisi samaan taksiin mahduttu? Matkakin olisi mennyt mukavammin kun olisi ollut juttuseuraa.”
Osastopaikkaa ei Saloselle lopulta vapautunut Sairaala Novasta.
”Sen sijaan tuotiin rullatuoli, ja minut kuskattiin Kela-taksiin, joka ajoi Keuruulle.”
Salonen mainitsee, että samana päivänä hieman aiemmin Keuruulle saapunut potilas kertoi hänkin tulleensa Sairaala Novasta.
”Vähän ihmetyttää, että eikö me oltaisi samaan taksiin mahduttu? Matkakin olisi mennyt mukavammin, kun olisi ollut juttuseuraa.”
Raimo Salonen parantelee nyt jalkaansa kotonaan Joutsassa Väihkölän kylällä. Pitkän linjan maanviljelijä esitteli 1960-luvulla otettu kuvaa, jossa hän on serkkuineen heinätöissä tilan pellolla. Kuva: Petteri KivimäkiKeuruulla antibioottikuuria jatkettiin ja hoitoa Salonen sai omien sanojensa mukaan asianmukaisesti.
”Vähän silti harmitti, ettei missään ollut televisiota tai radioita, että olisi voinut seurata olympialaisia.”
Sote-palveluiden nykytilalle joutsalainen ei anna korkeaa arvosanaa.
”Tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta, että Joutsasta viedään vuodeosastokin nyt. Minusta päättäjien pitäisi viettää jokaisen vuorotellen yksi vuorokausi siellä ensiavussa. Olen satavarma, että mieli muuttuisi näiden säästöpäätösten suhteen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








