Kaakkois-Suomen rajaliikenne vilkastui perjantaina selvästi ennen ylityspaikkojen sulkemisia – Niiralassa rajavartijat pysäyttivät rajan yli pyrkivien ryntäyksen voimakeinoin

Niiralan raja-asemalla rajavartijat pysäyttivät perjantaina alkuillasta polkupyörillä saapuneen noin kolmenkymmenen ihmisen joukon, joka yritti puskea rajan yli, apulaiskomentaja Samuli Murtonen Pohjois-Karjalan rajavartiostosta kertoi STT:lle.
Murtosen mukaan myös voimakeinoja jouduttiin käyttämään tulijoiden pysäyttämiseksi, koska rajavartioiden määräyksiä ei noudatettu. Tilanteen haltuun ottamiseksi yhtä tulijaa kohti suihkutettiin kaasua.
Murtosen mukaan ihmiset hakivat Suomesta turvapaikkaa. Turvapaikkaprosessi laitettiin perjantaina alulle.
”Henkilöt tulivat valtakunnan rajan yli Suomeen, ja he ovat tällä hetkellä viranomaisten hallussa. Heille tehdään nyt turvapaikkaprosessiin liittyviä esitoimenpiteitä”, Murtonen kertoi STT:lle perjantai-iltana.
Murtonen ei kommentoinut tulijoiden sukupuoli- tai ikäjakaumaa.
Tilanteen haltuun ottamiseksi yhtä tulijaa kohti suihkutettiin kaasua.
Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella sijaitseva Niiralan rajanylityspaikka suljettiin perjantaina kahdeksalta illalla. Perjantain ja lauantain välisenä yönä myös Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikat on määrä sulkea kolmeksi kuukaudeksi.
Asiasta uutisoi perjantaina ensin Yle.
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille on tänään saapunut kello 18:aan mennessä yhteensä 96 turvapaikanhakijaa, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartiosto viestipalvelu X:ssä.
Määrä on jo nyt huomattavasti suurempi kuin koko eilisen päivän aikana. Tuolloin Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoille saapui 26 turvapaikanhakijaa.
Kainuun rajavartioston mukaan sen alueella sijaitsevalle Vartiuksen rajanylityspaikalle saapui tänään yhteensä viisi turvapaikanhakijaa. Neljä naista ja yksi mies ylittivät rajavartioston mukaan rajan Venäjältä Suomeen polkupyörillä.
Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja Tomi Tirkkonen sanoo STT:lle, että Venäjän rajaviranomaiset saattoivat pyöräilevät ihmiset Venäjän rajanylityspaikalta rajalle mukana kävellen.
Pyöräilijät eivät Tirkkosen mukaan suostuneet käskyistä ja kehotuksista huolimatta palaamaan Venäjälle vaan hakivat turvapaikkaa Suomesta.
Torstaina Vartiuksen rajanylityspaikalle saapui 18 turvapaikanhakijaa.
Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella kolme ihmistä haki turvapaikkaa perjantaina, rajavartiosto kertoo X:ssä.
Rajavartioston mukaan tapaus ei ensitietojen perusteella liity Kaakkois-Suomessa ja Kainuussa esiintyneeseen ilmiöön. Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentaja Samuli Murtonen sanoo STT:lle, että kyseiset ihmiset olivat saapuneet normaalin rajaliikenteen mukana eikä tapaukseen liittynyt erityisesti Kaakkois-Suomessa havaittua pyöräilyilmiötä.
Mustosen mukaan tapaukseen liittyen on käynnistetty esitutkinta epäillystä laittoman maahantulon järjestämisestä, mutta hän ei voi tässä vaiheessa kommentoida asiaa enempää.
Lapin rajanylitysasemille ei perjantaina tullut yhtään turvapaikanhakijaa, kerrottiin rajavartiostosta STT:lle iltapäivällä.
Rajanylityspaikat suljetaan Kaakkois-Suomen osalta perjantain ja lauantain välisenä yönä keskiyöllä.
Hallitus kertoi eilen päättäneensä, että neljä rajanylityspaikkaa itärajalla suljetaan. Tämä koskee Vaalimaan, Nuijamaan ja Imatran rajanylityspaikkoja Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella sekä Niiralan rajanylityspaikkaa Pohjois-Karjalan rajavartioston alueella.
Rajanylityspaikat suljetaan Kaakkois-Suomen osalta perjantain ja lauantain välisenä yönä keskiyöllä. Niiralan rajanylityspaikka suljetaan talviaikataulujen mukaisesti kahdeksalta illalla.
Kansainvälisen suojelun hakeminen keskitetään Vartiuksen ja Sallan rajanylityspaikoille.
Osaston luetuimmat
- Röyhkeä susipari vei Tinki-koiran pihaton ruokintapöydältä – emännän nopea reagointi pelasti tällä kertaa
- ”Venäläisten sietokyvyn ylittymisen raja on kaksi sataa grammaa leipää päivässä” – asiantuntija ei usko kansannousuun
- Kettujen käytön jatkolle luolakoirakokeissa tyrmäys: Vakuutusyhtiö ja Scandic kritisoivat Kennelliiton toimintaa
- Peltohehtaarilla voi tehdä muhkeaa tiliä vuokraamalla sen aurinkosähköfirmalle
- Pankin tutkimus paljastaa: Tällaisia taloudellisia päätöksiä suomalaiset tekevät salaa puolisoltaan
- Luulitko, että me suomalaiset olemme juomatapoinemme jotenkin poikkeuksellisia? Todelliset outolinnut löytyvät yllättäen muualta Euroopasta
- Turun telakalla syntyy maailmanluokan aluksia kovalla tahdilla – nyt vesille laskettiin uusi risteilijä