Puuttumattomuus on hiljainen hyväksyntä

Kolumni: Sari Penttinen

Tuskin kukaan on välttynyt kuulemasta rattijuoposta, joka tappoi 11-vuotiaan lapsen ja jätti hänet lumiseen hankeen kuolemaan Helsingissä. Joidenkin lehtitietojen mukaan vangittu mies päätyi erinäisten käänteiden jälkeen työpaikalleen. Niin päätyy moni muukin rattijuoppo. Tyypillisin rattijuoppo on 40–50-vuotias mies, jolla on vakituinen työpaikka. Ei suinkaan se huumehörhö tai juoppo, jollaiseksi rattijuoppo on ehkä helpoin mieltää.

Oletko joskus epäillyt tai aavistellut, että joku auton rattiin hypännyt henkilö ei ole selvin päin? Minä epäilen ja aavistelen, että moni on. Mutta epäilenpä myös, että luvattoman moni ei ole tehnyt mitään. Ei ole yrittänyt estää autolla ajamista tai ilmoittanut poliisille, jos henkilö on lähtenyt liikkeelle. Kummalliset asiat vaikuttavat ihmisten päätöksentekoon. Kun kyse on läheisestä ihmisestä, sukulaisesta tai ystävästä, ei kehdata tai tahdota puuttua tai tehdä ilmoitusta, jotta ihmissuhde ei kärsisi. Kun kyse on tuntemattomasta, ei pidä puuttua toisten ihmisten elämään. Nämä syyt ovat vain arvailuja, mutta oletettavasti jotenkin näin päättelyketjut varmaankin kulkevat.

Minusta silmien ummistaminen ja pään kääntäminen ovat yhtä kuin hiljainen hyväksyntä. On ihan okei ajaa kännissä, pienessä sievässä, laskuhumalassa vai miten kukin asian haluaa ilmaista. Vai miten muuten on perusteltavissa, että jättää soittamatta hälytyskeskukseen alkoholin vaikutuksen alaisena auton rattiin tarttuvasta henkilöstä? Ei poliisit ehdi sitä puhalluttaa kuitenkaan, ei kannata soittaa. Niinpä niin, kun mikään ei kannata. Miksi tehdä lumitöitä, kun keväällä lumi sulaa kuitenkin?

Omaisuusrikoksia suunnittelevista oudoista hiippareista ilmoitellaan varmasti innokkaammin poliisille kuin rattijuoppoepäilyistä, olenkohan väärässä? Rattijuoppojen lisäksi perheväkivalta ja lastensuojelurikosepäilyt taitavat olla suomalaisten erityissuojeluksessa. Kun ei kehdata tai viitsitä puuttua toisten ihmisten elämään, vaikka tyhmempikin tajuaisi ja kuulisi, että kaikki ei ole kunnossa. Kun sitten ihmishenkiä on menetetty, voidaan kokoontua pihapiiriin nyyhkimään ja taivastelemaan järjettömiä väkivallantekoja. Kaiken kruunaavat tietysti ne henkilöt, jotka toteavat jo jonkin aikaa epäilleensä, että kaikki ei ole kunnossa.

Hoitoa, hoitoa ja enemmän hoitoa rattijuopoille. Alkoholismi on sairaus, sitä ei käy kieltäminen. Mutta rattijuopumus on rikos ja minusta tuntuu tympeältä, että terveydenhuollon resursseja käytetään rattijuoppojen hoitamiseen, kun tulokset eivät ole tainneet olla kaksisia. On syytä muistaa, että suurin osa ihmisistä pysyy poissa auton ratista, kun on juonut alkoholia. Lainsäädäntöön on syytä kirjata kiireesti sen verran järeitä säädöksiä, että yhä useamman rattijuopon kännissä ajelut loppuvat.

Pakollinen alkolukko, matalampi promilleraja tai kovemmat rangaistukset eivät hävitä rattijuoppoja keskuudestamme. Erilaiset tuomiot ovat jälkihoitoa. Kaikkein tehokkaimmin toimisi vielä vahvempi rattijuoppoutta halveksuva ja siihen puuttuva asenne sekä toiminta.

sari.penttinen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF