Erä

Vesilintujen muuttoa yritetään palauttaa luontaiseen rytmiin levähdysalueilla – metsästäjien ja lintuharrastajien yhteistyönä, vapaaehtoisesti

Sekä tutkittu tieto että kentältä hankitut havainnot vahvistavat, että 20. elokuuta alkava vesilintujen metsästys aikaistaa lintujen luontaista muuttoaikataulua jopa viikoilla.
Levähdysalueet ovat turvallisia paikkoja ruokailla ja kerätä voimia muuttoon.

Suomalainen on kyykkinyt kaislikossa ja kuunnellut sorsien ränkätystä saaliin toivossa jo kivi- ja rautakaudella. Luulöydösten perusteella on onnistuttu selvittämään, että nuotioiden äärellä on nautittu eniten sinisorsia ja taveja.

Millä lienevätkään esi-isämme sorsia saalistaneet? Ansoilla, nuijimalla ja keihäin oletettavasti – sorsastuksen syksyinen aloitus haulikoilla on 1900-luvun alun uutuuksia.

Vesilintujen metsästyksen sääntely ei ole mikään uusi asia. Vuoden 1664 metsästysasetuksesta alkaen sääntelyn keskeisin periaate on ollut rauhoittaa linnut niiden lisääntymisaikana. 1600-luvulla se tarkoitti rauhoitusta helmikuun lopulta heinäkuun loppuun.

Vesilintujen metsästyksen aloitus siirtyi elokuun 15. päivään vuonna 1923 luonnonsuojelulailla ja vuoden 1934 metsästyslailla 20. päivään. Aloituksen tarkka kellonaika säädettiin 1960, ja sen jälkeen ensimmäiset laukaukset on ammuttu aloituspäivänä kello 12. Kellonajan asettamisella haluttiin hillitä niitä metsästäjiä, jotka eivät malttaneet odottaa edes aamunkoittoa ja aiheuttivat onnettomuuksia.

Säädösmuutokset tarkoittavat usein uusien metsästystapojen opettelua. Yksi iso 2000-luvulla tullut muutos oli lyijyhaulien käytön kieltäminen vesilinnustuksessa vuonna 1996.

Tänä keväänä maa- ja metsätalousministeriö valmistautui muuttamaan nykyistä vesilintujen metsästystapaa merkittävällä tavalla, kun se esitti ravintohoukuttimen eli viljan syöttämisen kieltämistä kolmeksi vuodeksi kaikkien vesilintujen metsästyksessä.

Asetus ei astunut voimaan, mutta ministeriö ilmoitti jatkavansa kiellon valmistelua. Sillä halutaan ­keventää erityisesti harvalukuisten ja taantuneiden lajien metsästyspainetta. ”Jotta lajien metsästystä ei tarvitsisi kokonaan kieltää”, perusteltiin ministeriön tiedotteessa.

Ossi Iivonen / Vastavalo
Viime vuonna vesilintujahtiin osallistui noin 73 000 metsästäjää. Saaliiksi saatiin alle 300 000 lintua, joista 195 000 oli sinisorsia, taveja 53 000 ja telkkiä 32 000.

Joka kevät vapaaehtoiset lintuharrastajat ja metsästäjät laskevat sadoista vesistöistä vesilintuparit ja myöhemmin kesällä poikasia. Näin on tehty jo 30 vuoden ajan.

Laskentatulosten perusteella on havaittu, että lähes kaikkien vesilintulajien kannat ovat taantuneet ja lintumäärät pienentyneet kymmeniä prosentteja. Erityistä huolta herättävät muun muassa äärimmäisen uhanalainen punasotka, joka on kadonnut lähes kokonaan seurantajärviltä. Tukkasotka, haahka ja nokikana ovat erittäin uhanalaisia ja taigametsähanhi, haapana, jouhisorsa sekä heinätavi vaarantuneita.

Ainut vakaana säilynyt riistasorsa on sinisorsa. Myös merihanhen ja kanadanhanhen kannat ovat kasvaneet sitten 1980-luvun.

Koska taantuvien lajien joukossa on sekä metsästettäviä että rauhoitettuja lajeja, ei metsästys voi olla ensisijainen syy taantumiselle. Se kuitenkin heikentää jo valmiiksi väheneviä ja huonosti tuottavia kantoja, ja siksi taantuvien lajien metsästystä kehotetaan välttämään.

Sorsia pidetään niin sanottuina indikaattorilajeina, joiden tila heijastaa vesistöjen tilaa laajemminkin. Lintujen vähenemisen syyksi onkin esitetty vesistöjen liiallista rehevöitymistä ja vieraslajeja, jotka saalistavat vesilintuja. Täyttä selvyyttä sorsien vähentymiselle ei tiedetä.

Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen ja lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomen lintuvesiasiantuntija Heikki Helle tekevät töitä vesilintukantojen ja niiden elinvoiman palauttamisen hyväksi. He yrittävät luoda Suomeen vesilintujen metsästykseltä rauhoitettujen alueiden verkostoa, jossa linnut voisivat valmistautua muuttomatkaan ­rauhassa, luontaisen rytminsä mukaisesti. Työn yksi tärkeä tavoite on lisätä tietämystä vesilintukantojen hoidosta ja laadukkaiden elinympäristön merkityksestä.

”Kaikki toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja löyhiin sopimuksiin pakon, monivuotisten ja tiukkojen sopimusten sijaan. Mukaan on saatu jo yli puolet tavoitteeksi asetusta 25 alueesta”, Pekkarinen kertoo.

Veli-Matti Väänänen on Helsingin yliopiston yliopistonlehtori ja tutkinut pitkään vesilintuja. Hän on puhunut jo parikymmentä vuotta levähdysalueiden puolesta. Hänen mielestään vesilinnut pitäisi saada viipymään mahdollisimman pitkään synnyinseuduillaan. Sekä tutkittu tieto että kentältä hankitut havainnot vahvistavat, että 20. elokuuta alkava vesilintujen metsästys aikaistaa lintujen luontaista muuttoaikataulua jopa viikoilla.

Väänäsen mukaan levähdysalueet tarjoaisivat etenkin uhanalaisille lajeille turvallisia paikkoja ruokailla ja kerätä voimia muuttoon. ”Mitä pitempään linnut levähtäisivät alueilla, sitä lähemmäksi ne siirtyisivät ­luonnollista muuttorytmiä ja kuntoutuisivat tehokkaammin talvehtimiseen. Hyväkuntoiset linnut jaksavat myös paremmin vältellä metsästyssaaliiksi joutumista muuttoreiteillä ja talvehtimisalueilla”, hän selittää.

Mutta miksi verkoston kehittäminen on saanut vauhtia vasta nyt? Väänäsen mukaan asia on noussut vahvemmin esille Helmi-elinympäristöohjelman ansiosta. ”Nyt ollaan hyvässä vauhdissa.”

Onneksi vauhtiin on päästy, ja levähdyspaikkaverkostoa on alettu edistämään, sillä nyt on viimeinen hetki toimia vesilintukantojen hyväksi, sanoo lintuvesiasiantuntija Helle. Lintukantojen alamäki on ehtinyt kestää jo vuosikymmeniä.

Suurimmat vesilintujen kokoontumisalueet sijaitsevat meren välittömässä läheisyydessä. Ne ovat viimeinen pysäkki ennen kuin linnut jatkavat matkaansa kohti talvehtimisalueita, muun muassa Tanskaa. Nämä pysäkit, kuten esimerkiksi Varsinais-Suomen Mietoistenlahti tai Liminganlahti Pohjois-Pohjanmaalla, ovat lailla rauhoitettuja.

Sisämaassa sijaitsevilla lintujen lisääntymisalueilla sen sijaan häirintävapaat alueet puuttuvat lähes kokonaan tai ne ovat pieniä alueita hajallaan toisistaan. ”Parhaassa mahdollisessa tilanteessa levähdysalueverkosto kattaisi tasaisesti koko Suomen, mutta suurimpaan tarpeeseen alueet tulisivat hyville lintuvesiryppäille”, Väänänen sanoo.

Vesilintutuoton kannalta vanhat naaraat ovat nuoria lintuja arvokkaampia. Nuorien lintujen kuolleisuus on joka tapauksessa suurta ennen kuin ne saavuttavat lisääntymisiän. Metsästys kannattaisikin kohdentaa nuorikoihin.

Metsästystilanteessa vanhojen naaraiden tunnistaminen ja metsästyksen kohdistaminen nuoriin yksilöihin on kuitenkin käytännössä mahdotonta, sanoo Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen tutkijatohtori Sari Holopainen. Hän on perehtynyt sorsakantojen hoitoon ja kannoissa tapahtuneisiin pitkäaikaisiin muutoksiin.

”Kauden alkua lykkäämällä metsästäjä voi säästää vanhoja naaraita, sillä siipinäytekeräysten perusteella vanhat, pesinnässään onnistuneet naaraat vaikuttaisivat olevan alttiita metsästykselle juuri kauden alussa”, Holopainen sanoo.

Tanskassa vesilintujen metsästys alkaa 1.9. Ruotsissa esimerkiksi tavin ja sinisorsan metsästys aloitetaan porrastetusti 21.8. etelässä ja pohjoisessa 25.8. Telkkää saa metsästää koko maassa metsästyskauden alusta alkaen.

Metsästyskauden porrastus voisi olla paikallaan Suomessakin. Holopaisen mukaan suurimmalla osalla lajeista poikaset näyttäisivät siipinäytekeräysten ja poikasrengastusten perusteella olevan lentokykyisiä elokuun loppupuolella. ­

”Ajankohta voidaan siis määrittää lisääntymisajan loppumiseksi. Joidenkin lajien, kuten telkän, osalta aineisto viittaa kuitenkin siihen, että viimeiset poikaset lentävät vasta syyskuun puolella.”

Siipinäyteaineistossa Pohjois-Suomen saaliissa vaikuttaisi olevan enemmän vajaakehittyneitä vanhojen naaraiden ja nuorten lintujen siipiä kuin Etelä-Suomessa. ”Aineisto on pieni, mutta se viittaisi siihen, että joidenkin lajien osalta metsästysaikojen maantieteellinen porrastus voisi olla perusteltua”, Holopainen toteaa.

Lari Lievonen
Heikki Helle (vas.) ja Veli-Matti Pekkarinen (kesk.) ovat kiertäneet ympäri Suomea kiikareineen. Tuusniemellä onnisti, ja Heikki Happonen tarjosi Nivanniemeä vesilintujen levähdysalueeksi.

Tuusniemelle Pohjois-Savoon rakennettu Nivanniemen kosteikko on yksi vapaaehtoiseen levähdysalueverkostoon liitetyistä kohteista. Se on entinen tulvaniitty, jota ei ole koskaan viljelty. Alueen sijainti on ihanteellinen, sillä valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan kuuluvat vesistöt Keskimmäinen ja Likolampi sijaitsevat muutaman kilometrin päässä. Lähellä on myös metsästysalueita.

Väänäsen mukaan sopiva matka levähdys- ja metsästysalueen välillä on vähintään puoli kilometriä. ”Silloin metsästysalueiden pauke ei häiritsisi sorsia. Hanhet tarvitsevat tuplaten pitemmän matkan.”

Ihannetapauksessa metsästyskosteikko on kumpareen tai metsän takana levähdysalueeseen nähden ja ampumasuunnat levähdysalueelta pois päin. Tällöin lyhyempikin etäisyys alueiden välillä voi olla riittävä pienentämään häiriötä levähdysalueella.

Vesilintujen levähdysalueet ovat herättäneet kiinnostusta erityisesti Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Maakunnista on tullut muuta maata enemmän yhteydenottoja levähdyspaikkaverkostoon liittyen. ”Täällä on tehty pitkäjänteistä työtä vesilintujen hyväksi jo kauan, ja kosteikkoinnostus on ollut vahvaa”, Pekkarinen kertoo.

Nivanniemeä levähdysalueverkostoon tarjonnutta tuusniemeläistä Heikki Happosta voi kutsua kosteikkokonkariksi, sillä hän on rakentanut sekä itselleen että muille ison liudan kosteikkoja. Ensimmäinen valmistui vuonna 1998. Veljensä Antin kanssa Happosella on yhteensä kymmenen omaa kosteikkoa, joista muutamalla metsästetään.

”Kyllä meitä aluksi katsottiin pahalla, kun ryhdyimme rakentamaan kosteikkoja. Väitettiin, että ammumme kaikki linnut. Eipä täällä ollut aloituspäivän jälkeen muutenkaan mitään, mitä ampua, kun linnut lähtivät muualle”, Happonen kertoo.

”Jonkin ajan kuluttua alettiin ymmärtää, että kosteikot hyödyttivät kaikkia alueen metsästäjiä, sillä ne pidättivät lintuja paikkakunnalla ravinnon ja suojan ansiosta.”

Osa kosteikoista on veljesten omilla mailla, osa vuokratuilla alueilla. Nivanniemen kosteikolla Happonen on vuokralaisena. Levähdysalueverkostoon liittymisestä oli helppo sopia, kun maanomistajia oli vain yksi.

”Maanomistajalle oli tärkeää, että hän ei sitoutuisi mihinkään byrokraattisiin ja tiukkoihin sopimuksiin, jotta tästä ei muodostu rasitetta. Vapaaehtoisesta metsästysrauhoituksesta sopimiseen on kylällä suhtauduttu maltilla ja hyväksyvästi. Täällä ollaan ylpeitä rikkaasta linnustosta.”

Myös Pekkarinen ja Helle vahvistavat, että Nivanniemi edustaa maanomistamisen ja sopimisen kannalta ihannetapausta. ”Mitä enemmän maanomistajia tai vesialueen omistajia, sitä hankalampaa on päästä asioista sopuun. On tietoinen valinta, että byrokratia on sopimusten suhteen kevyttä.”

Levähdyspaikalla pidättäydytään vesilintujen metsästykseltä ja ruokinnalta. Keväällä ja syksyllä lasketaan lintumääriä mutta niin, että lintuja ei häiritä.

Molempien lintuvesiasiantuntijoiden suurimpana tavoitteena on, että levähdysalueet yleistyisivät tulevaisuudessa yhdeksi riistanhoitokäytännöksi.

Punasotkan ja tukkakoskelon metsästys on kielletty koko maassa määräajaksi. Myös haahkan syysaikainen metsästys ja allin metsästys on kielletty.

Osalle lajeista on asetettu metsästäjäkohtaisia saaliskiintiöitä. Saalisilmoitusvelvollisuus on voimassa metsähanhella, merihanhella, haapanalla, jouhisorsalla, heinätavilla, lapasorsalla, tukkasotkalla, haahkalla, allilla, isokoskelolla sekä nokikanalla.

Jo tehdyt lainsäädännölliset toimet eivät kuitenkaan tyydytä kaikkia, vaan metsästyskiellon piiriin halutaan laajempi joukko uhanalaisia vesilintulajeja.

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton säännöt kieltävät automaattisten metsästyskieltojen asettamisen uhanalaisuusluokituksen perusteella. Sääntöä perustellaan sillä, että lajin uhanalaisuus voi johtua aivan muista syistä kuin metsästyksestä.

Kansallisen sääntelyn osalta ainakin houkutteluruokintakieltoon tullaan palaamaan ensi keväänä. Aika näyttää, onko maa- ja metsätalousministeriö pakotettu tiukentamaan vesilintujen metsästyksen sääntelyä ja millä tavoin.

Levähdysalueverkostojen rakentaminen on hyvä esimerkki, kuinka maanomistajat, osakaskunnat, metsästäjät ja lintuharrastajat voivat osoittaa, että lintujen kannalta vaikuttavimman lopputuloksen voi saavuttaa ilman uusia säädöksiä koulutuksen ja vapaaehtoistyön avulla.

Lue lisää

Karhuja kaadettu 324 – jahti on kestänyt vajaa neljä viikkoa

Villisika pidetty kurissa

5 000 euroa tuloksellisesta villisikajahdista – Suomen Sikayrittäjät palkitsivat ansioituneita metsästysseuroja

Miten karhu saa pyyntiraudat tassuunsa? Ongelman ytimessä on liian avoimessa suojuksessa oleva rauta ja pyyntiaika