Anders Portin PEFC Suomen puheenjohtajaksi
Anders Portin seuraa PEFC Suomen puheenjohtajan tehtävässä Kimmo Tiilikaista.Maatalous-metsätieteiden maisteri Anders Portin on valittu PEFC Suomen hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi kaudelle 2026–2027.
Valinta tehtiin yhdistyksen syyskokouksessa. Portin aloittaa kaksivuotisen kautensa tammikuun alussa ensi vuonna.
PEFC:n tiedotteen mukaan Portinilla on monipuolinen ja vahva kokemus suomalaisesta metsäsektorista ja erilaisista yhteiskunnallisista vastuutehtävistä.
Viime aikoina Portin on toiminut muun muassa SLC:n metsäasiamiehenä sekä ministereiden Thomas Blomqvistin sekä Sandra Bergqvistin erityisavustajana.
Hän on aiemmin työskennellyt maa- ja metsätalousministeriössä yksikön päällikkönä, Metsäteollisuus ry:n metsä- ja ympäristöasioista vastaavana johtajana, konsulttiyritys Induforin johtavana asiantuntijana sekä Suomen Metsäyhdistyksen toiminnanjohtajana.
Portin seuraa tehtävässä maatalous-metsätieteiden maisteri Kimmo Tiilikaista, joka toimi PEFC Suomen hallituksen puheenjohtajana kaksi kautta 2021–2025.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat










