Toto75-karonkka: Jokimaan johtotähdet
Lahdessa satoi lauantaina ja oli poutaa sunnuntaina. Elian Web oli lämminveristen Suur-Hollola-ajon suuri yksinäinen, ja Evartti sulatti sydämet suomenhevosten puolella.Karkaako loistokauden ravannut Evartti vastustajiltaan myös PM-ajossa? Se nähdään tänään kello 20.10. Kuva: Terhi Piispa-Helisten1. Evartti
Suomenhevosoriiden osalta tulevaisuus on turvattu. Esimerkiksi Suur-Hollola-ajossa kaikki kärkikuusikkoon yltäneet ovat alle 10-vuotiaita.
Huipulle nousee uusia nimiä tasaisella tahdilla. Sunnuntaina läpimurtonsa avoimelle tasolle teki ikäluokkamenestyjä Vixeli. Ori osoitti Suur-Hollolan suurenmoisen alkulaukan umpeen parsimisen voimin olevansa vaikka jo tänä vuonna valmis kuninkuuskisaan.
Suomenhevosten Suur-Hollolan sankariksi tuli tuonelan porteilta Evartti. Santtu Raitala tarjoili team Ojanperän laadukkaan katraan ykkösnyrkiksi nousseelle oriille auringontarkan reissun, ja kirivoimainen Evartti kiitti tästä iskemällä klassikkokisan voittoon.
Voiton takana on selviytymistarina. Jalkaleikkauksen jälkeiset komplikaatiot olivat viedä Evartilta kaksi vuotta sitten hengen, mutta ori taisteli tiensä valoon. Ja taisteli vielä suurten kisojen seremoniakehiin, mikä on ilmiömäinen suoritus paitsi Evartilta itseltään myös oriin taustavoimilta. Periksi antaminen ei ole tälle porukalle vaihtoehto. Palkintona voi olla vielä jotain Suur-Hollolaakin suurempaa neljän viikon päästä Seinäjoella.
On muuten onni, että Kuninkuusravit järjestetään tänä vuonna. Oriiden puolella porukka on niin tasainen ja tasokas, että odotettavissa on spekulaatioiden täyteiset alusviikot ja kihelmöivä kamppailu kruunusta.
2. Elian Web
Vaikka lämminveristen Suur-Hollola-finaali ei tapahtumiensa puolesta kisan best-of -kokoelmaan ylläkään, ei se himmennä keulasta muilta karanneen Elian Webin hohtoa. Jorma Kontio iski omalta osaltaan Suur-Hollolassa tusinan täyteen. Syvä kumarrus Pohjoismaiden kaikkien aikojen voitokkaimmalle raviohjastajalle.
Elian Web on yksi suomalaisen raviurheilun suurista. Evartin tapaan vakavan terveysmurheen läpikäynyt gladiaattori on kohonnut epätoivon alhosta takaisin kunniakehiin.
Katja Melkon silmäterä Elian Web on viittä vaille kotimaisen Triple Crownin voittaja. Isoimmista kasvattajakisoista ruuna on voittanut Suuren Suomalaisen Derbyn ja Suur-Hollolan. Kriterium-ykkönen jäi aikoinaan kielenmitan päähän.
Voittosummansa puolesta ruuna liittynee Suomessa syntyneiden lämminveristen miljonäärikerhoon lähitulevaisuudessa. Ennestään siellä ovat vain Passionate Kemp, Houston Laukko, Louise Laukko ja Brad de Veluwe.
3. Better Boss
Lämminveristen Suur-Hollolan pirteä väripatruuna oli Better Boss. Finaalissa kolmannessa sisällä ravannut ruuna löysi liian myöhään päivänvaloon, eikä otettavissa ollut enää kuin viides sija.
Välierässä Better Boss oli loistava. Ruuna prässäsi 07,5-vauhtisen avauspuolikkaan täytyttyä keulaan, ja Iikka Nurmosen tallin lippulaiva seilasi lopulta muilta parinkymmenen metrin päähän.
Esitys osoitti sen, ettei esimerkiksi St Michel ole Better Bossin kohdalla lainkaan haihattelua, jos, ja toivottavasti kun, kutsu tulee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


