Kommentti: Raviratojen hoito Suomessa raamatullinen ihme?

Onko raviratojen hoito on nykyisillä voimavaroilla mission impossible? Kuva: Elina Paavola

MT Hevoset|Ravit

21.4.202308:45

Kommentti

Riku Niittynen

Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö itsekin olisi ollut joskus sitä mieltä, että rata ei ollut hyvä. Välillä raveja siirretäänkin ja välillä olisi pitänyt siirtää ravit tai peruuttaa. Mutta se, että työssä onnistutaan näin hyvin nykyisillä voimavaroilla, on raamatullinen ihme.

Ruotsi on samoilla leveysasteilla sijaitsevana suurena ravimaana hyvä vertailukohta suomalaiselle ravitoiminnalle. Hyvä, mutta epäreilu. Kaikkihan riippuu rahasta, ja sitä Ruotsissa on meidän näkökulmastamme katsoen erittäin hyvin tuottavien ravipelien ansiosta aivan eri luokassa kuin meillä naapurissa.

Ruotsissakin joudutaan ravien siirtoihin ja peruutuksiin varsin samassa suhteessa kuin meillä Suomessa. Ruotsissakin satelee kritiikkiä radoista. Niinkin hiljan kuin tiistaina Ruotsin ykkösravivalmentaja Daniel Redén jätti pois hevosensa Eskilstunan illan T64-raveista kovan radan vuoksi. Redén sai 10 päivän ilmoittautumiskiellon teostaan, mutta rangaistus poistettiin myöhemmin.

Kuitenkin Ruotsissa on moninkertaiset resurssit asian hoitoon: ei nyt kymmenkertaiset, mutta ei paljon muutakaan. Kun suomalaiset maakuntaradat useimmiten pyörivät yhden ratamestarin voimalla, jolla on kiinteistötkin hoidettavanaan, on vastaavalla ruotsalaisella radalla tietojeni mukaan vähintään neljä henkilöä samoissa töissä.

Kun suomalaisen radan resurssit ovat äärirajoilla nykyisillä ehdoilla, on ruotsalaisilla radoilla paikallisilla soran ja hiekan tuottajilla melko rajaton piikki. Kun suomalaisella radalla menee ongelman kanssa, esimerkiksi viemäreiden tai tierumpujen tukkeutumisen, usein sormi suuhun, voidaan Ruotsin vastaavalla radalla empimättä soittaa apua ulkoa. Suomessa aloitetaan korjaukset budjettisyistä jokseenkin aina oman henkilökunnan toimenpiteillä.

Radan yölliseen höyläykseen pakkasen tullessa voi Ruotsissa kuulemani mukaan olla ulkopuolista apua hankittavissa alihankkijayrityksiltä. Jos alkaa tosissaan verrata Ruotsin ratojen toimintoja suomalaisiin, tulee yksinkertaisesti ihmetelleeksi, miten meillä saadaan raveja edes järjestettyä?

Taloudellisesta tilanteesta huolimatta vaatimustaso nousee silti hurjaa vauhtia. Sen pitääkin tavallaan nousta, sillä hevosten hyvinvointia tärkeämpää ei ole. Urheilulaji sitä paitsi elää tuloksistaan. Jollei tulostaso parane, ei lajikaan voi hyvin. Nyt pitää kuitenkin kysyä, onko suomalaisen radanhoidon resurssit arvioitu oikein? Vai onko raviurheilun parissa pakko hyväksyä, ettei parempaa ole saatavissa?

Henkilökunnan saantikin on niukkuustekijä: ihmetellään esimerkiksi ratamestarien runsaita eroamisia tai sairastumisia. Maansiirtoalan ammatti-ihmisille on tarjolla töitä inhimillisemmillä työajoilla, paremmalla palkalla ja huomattavasti vähemmällä kritiikillä toisaalla, joten kannattaako tuota ihmetellä?

Sillä välin, kun raviurheilun johtopaikoilla ja maatalousministeriössäkin ‒ toivottavasti ‒ mietitään pitäisikö jostain saada vielä lisää paukkuja ravilpailujen sydämen eli kaviouran hoitoon, ehdotan seuraavaa. Kun seuraavan kerran kohtaatte minkä tahansa radan mestarin päivänä, jona rataolosuhteet aiheuttavat päänvaivaa, älkää aloittako keskustelua näillä sanoilla: ”Jaaha, ratamestarikin on saapunut töihin! Oliskohan pitänyt aloittaa radan kunnostaminen aikaisemmin?”