Tunnistusskandaali laajenee: varsoja tunnistettu myös "etänä"
Yksi Etelä-Suomen kuuluisimmista hevosten valmennus-, siittola ja kasvatuspaikoista, Vihdin Haimoon entinen "BWT:n" tila on myynnissä, mutta asia on mutkistunut. Kuvan hevoset ja maisemat eivät liity tapaukseen. Kuva: Anu LeppänenTunnistusskandaalin uusin käänne ovat "etänä tunnistetut" varsat, joita suomalainen tunnistaja ei ole nähnyt lainkaan.
Viime viikolla uutisoitiin tunnistusskandaalin koskettavan suomalaisen tunnistajan ulkomailla tunnistamia varsoja, joille tunnistaja on tehnyt virheelliset asiakirjat.
Ravinetin selvityksen perusteella Suomessa syntyneiksi on rekisteröity myös varsoja, jotka eivät ole käyneet Suomessa tunnistettavina, eikä suomalainen tunnistaja ole myöskään käynyt paikan päällä varsojen luona tunnistamassa niitä. Ravinetin tietojen mukaan paikallinen eläinlääkäri on siruttanut varsat ja ottanut niistä verikokeet, jotka sitten on lähetetty Suomeen. Varsoista on otettu valokuvat, joiden perusteella Suomessa on laadittu tunnistusasiakirjat.
Ravinetin tietojen mukaan varsoja on ainakin kymmenkunta ja asiakirjat on laatinut hevosjalostusliiton aputunnistaja. Kyseessä ei ole sama hevosjalostusliitto, jonka toiminnanjohtajan toiminnasta koko vyyhti lähti aukeamaan, eikä myöskään Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto, jonka toiminnanjohtaja irtisanoutui viime viikolla.
Suomessa on yhteensä 16 hevosjalostusliittoa. Pääosassa niistä tunnistusoikeudet on vain liiton toiminnanjohtajalla, mutta muutamissa liitoissa on myös aputunnistajia. Kaikkiaan tunnistusoikeudellisia henkilöitä on Suomessa tällä hetkellä reilut 20.
Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää ei toistaiseksi kommentoinut Hippoksen selvitysten tuloksia. Hipposen hallitus kokoontuu tänään maanantaina käsittelemään tilannetta, ja ensi viikolla hallitus kokoontuu kahden päivän kokoukseen.
Tunnistusskandaalia on käsitelty laajasti myös Ravinetin blogissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


