Väkivahva Buck Boko kesti kaiken
Iida Lantto (puna-harmaa ajonuttu) ohjasti Buck Bokon montén Pohjoismaiden mestariksi vuonna 2018. Mukana juhlimassa ruunan valmennusportaaseen kuuluvat Anna ja Mikael Niva. Nyt nuorella torniolaisella on edessään uudet haasteet, kun talliin tulee ensimmäinen kylmäverinen. Kuva: Ville ToivonenTURKU. Montén Pohjoismaiden Mestaruus oli vaiherikas kilpailu, jonka parhaasta ei kuitenkaan jäänyt epäilystä. Väkivahva Buck Boko marssi radalta 12 keulaan ja kesti kaiken.
Buck Boko on mennyt montéssa mahtavasti, mutta se ei kuulunut radalta 12 kisan kuumimpiin ennakkosuosikeihin. Iida Lantto kuitenkin päästi sillä heti alussa ulkokautta reippaasti eteenpäin, ja ensimmäisessä kaarteessa ratsukko paineli jo keulapaikalle.
Toinen lappalaisvieras Tromb Access eteni heti kyselemään johtopaikkaa, mutta se ei ollut tarjolla. Lappalaiset painelivat kaukana muiden edellä tosissaan kilpaa: 1.15-avauksen jälkeen toinen puolikas mentiin yhtätoista ja kolmaskin puolikas 12,5-lukemiin.
Päätöspuolikkaalle lähdettäessä Tromb Accessin ravi mureni ja Buck Boko irtosi selvään johtoon. Tromb Accessin laukatessa loppukaarteessa syntyi ikävä hässäkkä, jossa mm. Suomen mestari Attack Diablo menetti mahdollisuudet totosijoihin. Tromb Accessin ohjastaja Tuuli Kurkinen sai tilanteesta neljän viikon ajokiellon.
Voiton suhteen kolari ei tuonut jossiteltavaa, sillä Buck Boko oli aivan murskaava. Viimeiset 500 metriä se tuli 18,5-kyytiä, mutta voitti pystyyn ajalla 14,4a. Valle Streamline oli toinen ennen American Idolia ja Licence Holderia.
Vaikka lopussa vauhti hidastui kovasti, tyhjä Buck Boko ei ollut.
"Lopussa se jäi odottelemaan kavereita, ja pelottikin, tuleeko joku pätkällä ohi", Iida Lantto totesi voittajahaastattelussa.
Buck Bokon voitto oli ansaittu paitsi kilpailusuorituksen, myös kilpailumatkan takia. Anna ja Mikael Niva tulivat Turkuun Kolarista lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
"Vähän reilut 12 tuntia tultiin ja tänä aamuna seitsemän maissa oltiin perillä", Mikael Niva kertoi. "Kyllä kai tässä vähän tasoitusta annettiin muille muutenkin kuin lähtöpaikan muodossa, mutta ei tuo poika näytä muuta kuin petraavan."
Buck Boko teki valtaosan aiemmasta urastaan Markku Niemiseltä, jolta se muutti Lappiin vajaat pari vuotta sitten. Puuhamiehenä Buck Bokon Lappiin siirtymisessä oli hiljattain edesmennyt Lauri Evijoki.
"Lauri se meille soitti, että Nivoilla ei ole koskaan ollut hyviä hevosia, ostakaa tekin kerrankin tällainen. Ekana vuonna Buck Boko meni aika hyvin, mutta paljonhan se on vielä parantanut, kun otettiin kärryt pois."
Buck Bokon ohjastaja Iida Lantto on tuoreempia monté-menestyjiä. Voittoja 22-vuotiaalla torniolaisella on nyt 12. Hevostaustaa Lantolla on runsaasti, sillä pitkän linjan raviammattilaiset Mika ja Tapani Jauhola ovat hänen enojaan.
"Aamulla seitsemältä pitäisi olla töissä", sairaanhoitajaksi opiskeleva Lantto nauroi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


