
Leipuritar on ylittänyt omistajansa toiveet: ”Tärkeintä on, että hevonen on kiva harrastuskaveri”
Mirva Janatuinen on yllättynyt kolmevuotiaan Leipurittaren hienoista otteista. Varsakunkun finaaliin osallistuminen on amatöörivalmentajalle suuri tapaus.Kolmivuotiaiden suomenhevosten kauden huipentuma ravataan keskiviikkona Kuopiossa. Varsakunkun finaalissa voittajalle on jaossa 20 000 euron ykköspalkinto.
2100 metrin tasoitusajona ajettavassa kilpailussa tammat saavat 20 metrin etumatkan oreihin ja ruuniin nähden. Ikäluokan tammoista on parhaimmistoon erottunut Mirva Janatuisen omistama ja valmentama Leipuritar (Säihkeen Sähinä).
Hieman epävarma tamma on osoittanut juoksijan lahjojaan, ja hevoselle on helppo ennustaa hyvää tulevaisuutta kaviourilla. Janatuinen kertoo yllättyneensä hienoista otteista, vaikka ennusmerkkejäkin siitä oli jo varhaisessa vaiheessa.
”Kyllä siitä näki jo viikkojen ikäisenä, että hevosella tulee olemaan hieno ja joustava liike. En kuitenkaan odottanut, että oltaisiin tässä vaiheessa ajettu jo näin monta kertaa kilpaa. Eihän näistä varsoista voi ikinä tietää”, Janatuinen aprikoi.
Leipuritar on ollut Janatuisella koko ikänsä. Iisalmelainen liisasi Leipurittaren emän Suvilein kilpailuoikeutta.
”Ilmoitin omistaja Toivo Niemelle lopettavani liisaamisen, ja hän kysyi, että haluanko siitä varsan. Se on itse rakkaudella tehty, vaikka kasvattajan status onkin virallisesti omistajalla.”
Janatuinen kertoo, että kilpauran aloittamista jo kolmivuotiaana on siivittänyt se, että tammalla on päästy ajamaan koko ajan säännöllisesti.
”Leipuritar on kasvanut tasaisesti. Olen päässyt liikuttamaan sitä koko ajan, ja sitten se on vielä niin tolkku hevonen. Ajattelin, että käydään kokeilemassa, kun se on kilpailuun maksettu. Tamman isä Säihkeen Sähinäkin oli aikoinaan varhaiskypsä, niin oli ajatus, että tälläkin voisi jo lähteä liikenteeseen.”
Mirva Janatuisella on ohjastajana 405 starttia ja 29 voittoa. Tähtitien hän ajoi itse valiojuoksijaksi asti. Kuva: Ville ToivonenJanatuinen kertoo, että Leipuritar on varmistunut kokemuksen ja rutiinin karttuessa. Valmentajan mukaan laukat ovat edelleen mahdollisia, varsinkin kun vauhdit menevät liian kovaksi.
”Treenaan amatöörinä yksin hevosen kanssa. Alkuvaiheen laukat olivat innokkuutta, enkä osannut säätää varusteita ihan oikein. Kotona se ei laukkaile.”
Tehtävä Kuopiossa on tiukka, kun takamatkalta tulevat ikäluokan kovat oriit ja ruunat. Janatuinen ei lähde kisaan suurin menestysodotuksin.
”Mutta on kiva olla mukana”, hän painottaa.
Omistaja-valmentaja kehuu hevosensa luonnetta ja yhteistyökykyä. Tosin tammalle löytyy myös yksi tekemätön paikka.
”Leipuritar on hyväluontoinen. Se ei sytkyile eikä säiky, ja kaikki onnistuu. Mutta ainoa on, että lätäkköön se ei mene. Yhden kerran kotiin päin mennessä odoteltiin tuntikausia, ja se meni lätäköstä vasta, kun laittoi sille silmiin laput. Saa nähdä, miten märkä rata Kuopiossa on, toivottavasti ei ole lätäköitä”, Janatuinen naurahtaa.
Pitemmällä tähtäimellä Leipurittarella tähdätään 4-5-vuotiaiden ikäluokkakisoihin. Suvukkaalla tammalla on myös jalostuspotentiaalia, mutta omistaja toivoo, että suvunjatkaminen on vielä kaukana.
”Jos hevonen pysyy terveenä, eikä kasvussa tapahdu ihmeitä, niin ikäluokkakisat ovat tavoitteena. Hevonen on niihin maksettu. Kuopion startin jälkeen jäädään tauolle. Talven aikana opetellaan ratsastusjuttuja lisää, ja laitetaan vähän rekeäkin perään. Kun nuorempana opettaa, niin vanhempana pystyy sitten vaan laittamaan vehkeet päälle.”
”Tähtäin on nyt kilparadoilla, mutta tärkeintä on, että hevonen on kiva harrastuskaveri”, Janatuinen korostaa.
MT Hevoset on kolmivuotiaiden Varsakunkun yhteistyökumppani.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







