Mobiiliheppaan uusi vertailutyökalu tilastonikkareita varten
Hippoksen Heppa-järjestelmän mobiiliversioon, ns. mobiiliheppaan, ilmestyi tänään uusi jännä ominaisuus. Kilpailijoita voi nyt vertailla keskenään koko uran mitalta.
Ruotsin nuorten ohjastajien tie huipulle on vaikeutunut Ruotsin rahapelejä valvovan viranomaisen tulkinnan vuoksi vuoden alusta alkaen. Kuva: Jaakko MartikainenKumpi on parempi kuski, Torvinen vai Teivainen? Se "selviää" nyt mobiilihepan tilastoista. Mobiilihepan vertailutyökalun avulla voi myös vertailla vaikkapa Pekka Korven ja Markku Niemisen keskinäisiä lukuja ohjastajina tai valmentajina. Tai toisaalta heidän huippuikäluokkahevostensa, esimerkiksi kriteriumvoittaja Raskolnikov Fridon ja derbyvoittaja Mascate Matchin keskinäiset kohtaamiset voi käydä läpi, niitä on lopulta vain kaksi - molemmat kolmevuotiskaudelta ja tilanne 1-1. Saman ikäluokan parhailla hevosilla on usein enemmänkin materiaalia - ne voivat kohdata monessa isossa kisassa.
Monissa muissa urheilulajeissa tehdään, esimerkiksi tv-lähetyksissä, hyvinkin tarkkoja vertailuja eri yksilöiden ominaisuuksista ja kohtaamisista, ja tämä tuntuisi osuvan oikein mainiosti myös raviurheiluun. Hippoksen tietohallntapäällikkö Jukka Niskanen tarttui asian, ja tulokset ovat nyt nähtävissä mobiilihepan uudessa vertailutyökalussa.
Mobiilihepan tilastot-osiosta vertailuominaisuus löytyy VS-kirjainyhdistelmän takaa. Jos tutkit ensin yhden hevosen tai ihmisen tilastoja, voit ottaa vertailuun vastustajan painamalla VS-painiketta ja hakemalla nimellä. Painike löytyy sivun oikeasta ylänurkasta. Samasta paikasta löytyy vertailun tai tilastonäkymän ollessa päällä säädin, josta voit valita aikavälin, esimerkiksi vuosi, kuukausi tai koko ura. Tilastotyökalusta löytyy dataa mm. myös Kavioliigasta ja Kuninkuusraveista.
Linkki mobiilihepan uuten tilastotyökaluun.
Alla Suomen Hippoksen tiedote vertailutyökalusta:
Mobiiliheppaan uusi vertailutyökalu
Hippoksen Mobiiliheppa-sovellukseen on tullut käyttöön uusi toiminallisuus. Vertailutyökalun avulla pääset vertailemaan suosikkihevosia sekä -ohjastajia keskenään.
Uudella vertailutyökalulla pystyt näppärästi vertailemaan kaikkia Hippoksen sähköisestä ravihevosten tietokannasta löytyviä ohjastajia sekä hevosia.
Perusnäkymässä pääsee nopeasti näkemään vertailukohteiden kuluvan vuoden yhteenvedon, mutta vielä mielenkiintoisempaa dataa on tarjolla lähtökohtaisista tilastoista kiinnostuneille.
”Työkalu helpottaa eri ohjastajien vertailua keskenään yleisellä tasolla, mutta erityisesti tämä tuo helpotusta kahden ohjastajan tai hevosen väliseen vertailuun. Nyt asiakas pystyy vertailemaan vaivattomasti esimerkiksi Lexus Dreamin ja Next Directionin kaikkia uran kohtaamisia keskenään”, Hippoksen tietohallintopäällikkö Jukka Niskanen kommentoi.
Varsinkin saman ikäluokan ravihevoset kohtaavat toisensa uran alkutaipaleella lukuisia kertoja. Ohjastajien tilastoissa pitkän linjan kuskien vertailukohtien määrä on kuitenkin vaikuttavaa.
Esimerkiksi Ari Moilanen ja Antti Teivainen ovat kohdanneet toisensa urallaan jo yli 30 000 kertaa. Tilastoista ilmenee, että vaikka kaksikon kaikkien starttien voittoprosentti on sama (13%), johtaa Teivainen kaksikon välisiä kohtaamisia peräti 1000 voiton erotuksella.
Ohjastaja- sekä hevostilastoja on mahdollista vertailla tietyn ajanjakson sisällä. Lisäksi Mobiilihepasta löytyy uudistuksen myötä Kuninkuusravien tulokset vuodesta 1985 alkaen. Palvelusta näkee helposti esimerkiksi tietyn vuoden tietyn osamatkan tuloksen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


