
Ponikasvatus jatkuu Stall Hagelundissa jo toisessa sukupolvessa
Talouden taantuman vuoksi Suomen suosituin ponirotu, shetlanninponi, ei käy nyt kaupaksi. Sen sijaan isommat ponit löytävät edelleen ostajia.
Magdalena Lagström opiskelee eläinlääkäriksi, mistä on hyötyä myös Stall Hagelundin ponilauman hoidossa. Kuva: Satu Pitkänen
Maria Roimola on yksi suomalaisen ponikasvatuksen legendoista. Hänen seuranaan on Rosclyde of Transy, Skotlannista Suomeen tuotu nyt jo veteraani-ikäinen shetlanninponiruuna.
Magdalena (vas.) ja Mikaelina Lagström keskittyvät connemaroihin sekä suomenpienhevosiin (kuvassa). Ensi vuodeksi talliin odotetaan kolmea uutta varsaa.Suomen pitkäikäisimpiin ponikasvattajiin kuuluva Stall Hagelund on porskuttanut talouden tilanteista piittaamatta.
Maria Roimola aloitti tallin toiminnan 1980-luvun alussa Korppoossa. Muutamaa vuotta myöhemmin tuli muutto Kymenlaaksoon Elimäelle, mutta ponien kasvattajanimi Hagelund säilyi.
Toistakymmentä vuotta sitten perheelle ja tallille tuli vielä yksi muutto.
”Kaikki lapset olivat silloin Kotkassa koulussa, eikä sieltä päässyt kotiin Elimäelle joka päivä. Siinä vaiheessa ajattelin, että toiminnalle ei ole jatkajaa”, yrittäjä kertoo.
Toisin kuitenkin kävi. Kun koko perhe oli muuttanut Loviisan Sarvilahteen, myös tyttäret Mikaelina ja Magdalena Lagström jatkoivat innolla poniharrastustaan.
Viime vuosi oli muutosten aikaa: tehtiin sukupolvenvaihdos ja ratsastuskoulutoiminta lopetettiin.
Ratsastuskoulun lopettamisen jälkeen Mikaelina ja Magdalena Lagström ovat tarjonneet tallipaikkoja niin itse hevosensa hoitaville kuin hoitopalvelut ostaville asiakkaille.
Ratsastuskoulun ohella pystyi harrastamaan ponikasvatusta, mutta sinällään ponien kasvattaminen ei kannata, Maria Roimola toteaa.
Koska ponikasvatuksella ei elä, molemmat toisen polven yrittäjät hakevat toimeentulonsa muualta.
Erityisen tunnettu Stall Hagelund on shetlannin- ja connemaraponien kasvatuksesta. Connemarojen lisäksi sisarukset keskittyvät nyt suomenpienhevosiin.
Stall Hagelund on toiminut innoittajana useille nykypäivän ponikasvattajille. Muun muassa Sammalisen shetlanninponeja kasvattava Mirva Kinnunen ja Tintin suomenpienhevosia kasvattavat Tiina ja Soile Pakkanen ovat saaneet oppinsa Maria Roimolalta.
Myös valjakkoajaja Raisa Takkinen on kilpaillut kansainvälisellä tasolla puhdasrotuisilla poneilla, joista ensimmäiset olivat Stall Hagelundin omistamia.
Shetlanninponit eivät tällä hetkellä käy kaupaksi. Talouden taantuma on vaikuttanut erityisesti tähän Suomen suosituimpaan ponirotuun. Sen sijaan isommat ponit löytävät edelleen ostajia, jos myyntikanavat ovat kunnossa. Siksi myös Hagelungin jatkajat keskittyvät connemaraponien ja suomenpienhevosten kasvatukseen.
Lisää hevosuutisia löytyy keskiviikkona ilmestyneestä MT:n hevosteemasta. Näköislehden löydät täältä.
Jo nimet kutsuvat Turun raveihin: Huumaava Eeva, Köppinen, Pörnä-Tyttö...
Raviasiantuntija Lähdekorpi vetää MT:n ravistudiota Kunkkareissa - tässä haastateltavat
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

